Tuoteluettelo/hinnasto 1.7.2015 LIESIKUVUT • HUIPPUIMURIOHJAUS • OMA MOOTTORI www.lapetek.com www.lapetek.com 1 Ympäristö ja laatu Lapetek LAPETEK LYHYESTI MYLAPETEK Lapetek on vuonna 1982 perustettu suomalainen perheyhtiö, jonka mallisto sisältää kattavan valikoiman liesikupuja, altaita, hanoja, jätemekanismeja ja valaisimia. Kaikki Lapetek-tuotemerkillä valmistettavat tuotteet on suunniteltu Suomessa. Voit nyt koota henkilökohtaisen Lapetek-esitteesi, johon valitset juuri asiakkaitasi kiinnostavat tuotteet. Esitteen laatiminen tapahtuu Lapetekin uudistuneella internet-sivustolla osoitteessa www.lapetek.com. Kuluttajamyynti tapahtuu jälleenmyyjien kautta. Liikevaihto on noin 9 miljoonaa euroa ja luottoluokitus AAA. Konttorimme ja varastomme sijaitsevat keskeisellä paikalla Helsingissä. Keskusvarastomme palvelee asiakkaitamme kaikkialle Suomeen, Baltian maihin ja Venäjälle. Tuomme vuosittain markkinoille tuoteryhmiemme uusimmat trendit, korostaen samalla turvallisia ja pitkäaikaisia ratkaisuja. Korkea laatu kaikissa toiminnoissamme ja tuotteissamme tekee Lapetekin tuotteesta huolettoman ratkaisun. Toimintaa ohjaavat sekä ISO 14001 ympäristö- että ISO 9001 laatusertifikaatit. MyLapetek-esitteen kokoaminen on erittäin helppoa. Selaa tuotteita Lapetekin internetsivustolla ja lisää esitteeseen valitsemasi tuotteet “ Lisää omaan esitteeseen” -valinnan avulla. Voit lisätä tuotteita myös tuotenumeroiden avulla suoraan MyLapetek sivulla. Viimeistele esite lopuksi valitsemalla mieleisesi kansi ja otsikko. Valmis esite on pdfmuotoinen. Se on helppo tallentaa, tulostaa tai vaikka lähettää eteenpäin asiakkaallesi. Kirjautumalla MyLapetekiin voit tallentaa esitteen myöhempää muokkausta ja tarkastelua varten. LAATU JA YMPÄRISTÖ Tavoitteenamme on suoraviivainen ja luotettava toiminta, jonka lopputuloksena on tyytyväinen asiakas ja turvalliset tuotteet. Toimimme sekä ISO9001 laatu- että ISO14001 ympäristöjärjestelmän mukaisesti. Noudatamme ympäristönsuojelussamme laki- ja viranomaismääräyksiä. Tämän lisäksi Lapetekilla on oma ympäristöohjelma, jonka tavoitteiden saavuttamista seuraamme säännöllisesti. Ympäristötyö perustuu jokaisen työntekijän tietoisuuteen ja sitoutumiseen huolehtia ympäristöstämme. Päivittäisessä toiminnassamme ympäristötavoitteemme ovat - ympäristöystävälliset tavarantoimittajat ja yhteistyökumppanit - syntyvien jätteiden minimointi ja lajittelu - energiankäytön minimointi - pakkausmateriaalien hyötykäyttö - sähkö- ja energialaitteiden kierrätys Olemme rekisteröityneet pakkausalan voittoa tavoittelemattomaan PYR Oy:n. Lisäksi kuulumme SERTYyn, joka huolehtii jäsenyritystensä puolesta sähkö- ja elektroniikkatuotteiden kierrätyksestä Suomessa. Kuluttaja voi toimittaa veloituksetta käytöstä poistetut Lapetek- ja Falmec-liesikuvut SERTYn ylläpitämiin kierrätyspisteisiin. Lähimmän kierrätyspisteesi löydät osoitteesta www.kierratys.info. Liiketoiminnan tehokkuutta, toimivuutta ja ympäristöystävällisyyttä arvioidaan säännöllisesti sisäisin tarkastuksiin, sekä riippumattoman sertifiointiyrityksen DQS Finland Oy:n toimesta. 2 www.lapetek.com www.lapetek.com 3 Sanastoa ja symboleita Sanastoa ja symboleita X1 ILMASTOINTIIN LIITTYVÄÄ SANASTOA: PERUSILMANVAIHTO Perusilmanvaihdolla tarkoitetaan raittiin ilman tuomista huonetilaan, jolloin samalla poistuu “likaista” ilmaa. Siirrettävät ilmamäärät ovat suhteellisen pieniä. Raitis ilma tuodaan sisään yleensä makuuhuoneiden kautta ja imetään pois kosteista tiloista ja keittiöstä. KÄRYNPOISTO Kärynpoistolla tarkoitetaan keittiössä syntyvien käryjen poistoa. Tämä on liesituulettimen tärkein perustehtävä. TEHOSTETTU KOSTEIDEN TILOJEN TUULETUS Yhden huippuimurin hoitaessa sekä perusilmanvaihtoa että käryjen poistoa voidaan tarvittaessa sulkea keittiössä oleva sulkuläppä ja säätää huippuimuri täydelle teholle. Tällöin imu kohdistuu pääsääntöisesti kosteisiin tiloihin. X1-MALLIT HUIPPUIMURI IMEE VAIN KEITTIÖSTÄ suodatin asennetaan liesituulettimeen silloin, kun hormi ei jostain syystä ole käytettävissä. Ruoanlaitossa syntyvä käry kulkee aktiivihiilisuodattimen läpi ja puhdistettu ilma palaa takaisin huonetilaan. Aktiivihiilisuodatin pienentää imutehoa ja nostaa äänitasoa. Kyseessä on useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa keittiökohtainen huippuimuri käryjenpoistoa varten. Huippuimuria ohjataan keittiön ohjainkuvusta. RASVASUODATIN Rasvasuodattimen tehtävänä on poistaa tuulettimeen menevästä ilmasta rasva, ennen kuin ilma menee tuulettimen moottoriin. Suodattimet on ehdottomasti puhdistettava säännöllisin väliajoin, muuten on vaara että tuuletinmoottori vioittuu. Lapetek-tuotteissa käytetään aina rasvasuodattimia, jotka voidaan pestä astianpesukoneessa. Talossa perusilmanvaihtoa varten olevaa mahdollista ilmanvaihto- tai LTO-konetta ei ohjata keittiön ohjainlaitteesta (liesikuvusta). Huippuimurikupua ei saa yhdistää samaan hormistoon ilmanvaihto- tai LTO-koneiden kanssa. Ohjainlaitteessa (liesikuvussa) on ohjaus huippuimurille. Lähes kaikilla Lapetek X1-malleilla voidaan ohjata sekä AC (vaihtovirta) että energiatehokkaita EC (tasavirta) moottoreita. X2 X2-MALLIT HUIPPUIMURI IMEE KEITTIÖSTÄ JA KOSTEISTA TILOISTA Kyseessä on useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että asunnon perusilmanvaihto tapahtuu saman huippuimurin kautta ja molempia ohjataan keittiön ohjainkuvusta. Ohjainlaitteessa (liesikuvussa) on muuntajan kautta tapahtuva ohjaus huippuimurille. Lähes kaikilla Lapetek X2-malleilla voidaan ohjata sekä AC (vaihtovirta) että energiatehokkaita EC (tasavirta) moottoreita. AKTIIVIHIILISUODATIN Aktiivihiili on ainetta, jonka tarkoitus on poistaa ilmasta käryjä ja hajuja. Lisävarusteena hankittava aktiivihiili- Lisäksi kosteiden tilojen tuuletusta voidaan tehostaa toiminnolla, joka sulkee keittiön sulkuläpän ja asettaa huippuimurin samanaikaisesti täydelle teholle. Tällöin imu kohdistuu pääsääntöisesti kosteisiin tiloihin. Talossa perusilmanvaihtoa varten olevaa mahdollista ilmanvaihto- tai LTO-konetta ei ohjata keittiön ohjainlaitteesta. Huippuimurikupua ei saa yhdistää samaan hormistoon ilmanvaihto- tai LTO-koneiden kanssa. LIESITUULETTIMIEN OMINAISUUSSYMBOLIT X1 X3 X2 X4 A INT Liesikupu soveltuu asennettavaksi tiettyyn ilmastointiratkaisuun. Eri vaihtoehdot on selitetty tarkemmin alla. Osa liesikuvuista (XH-mallit) soveltuvat useaan erilaiseen ratkaisuun. Tällöin oikeat liesikuvun asetukset tehdään asennuksen yhteydessä. AIKAOHJATTU SULKULÄPPÄ, EI HUIPPUIMURIN OHJAUSTA Energiatehokkuusluokka Intensiivitoiminto toimii rajatun ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle teholle. Tällöin keittiön ohjainlaitteesta (liesikuvusta) ainoastaan avataan ja suljetaan sulkuläppä. Sulkuläppä on yleensä myös ajastettu, joten se ei voi unohtua auki. Ohjainlaitteen (liesikupu) kautta ei ole virransyöttöä huippuimurille. FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. E.ion Ionisaatio-teknologiaan perustuva toiminto, joka automaattisesti puhdistaa ja parantaa sisäilman laatua. M-MALLIT OMA MOOTTORI KÄRYJEN POISTOA VARTEN Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla on ehdottomasti yleisin ja tehokkain ratkaisu. Tällöin liesikuvussa oleva moottori puhaltaa syntyneet käryt ja hajut pois tuuletinta varten olevan hormin kautta. M X4 Kyseessä on talo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että perusilmanvaihto tapahtuu saman IV-laitteen tai LTOkoneen kautta. Lähes kaikilla Lapetek X4-malleilla voidaan ohjata sekä AC (vaihtovirta) että energiatehokkaita EC (tasavirta) moottoreita. Huoneiston tuloilman määrittää LTO-koneen oma automatiikka. X1 X2 X3 X4 HYBRID-MALLI: KAIKKI YLLÄMAINITUT ILMASTOINTIVAIHTOEHDOT SAMASSA LAITTEESSA XH-mallin (Hybrid-malli) liesikupu soveltuu useimpiin erillisellä moottorilla oleviin ilmastointiratkaisuihin. Sähköasentaja säätää asennuksen yhteydessä oikeat asetukset liesikupuun asennusohjeiden mukaan. TÄLLÄ HUIPPUIMURIOHJAIMELLA VOIDAAN OHJATA TASAVIRTAMOOTTOREITA Katso tarkemmat tiedot asennusohjeesta (www.lapetek.fi). Kyseessä on keittiö, jossa ei ole käytettävissä hormia liesituuletinta varten. Tällöin käytetään moottorillista liesikupua, johon tilataan lisävarusteena saatava aktiivihiilisuodatin. www.lapetek.com XH-MALLIT EC-HUIPPUIMUREITA OHJAAVAT MALLIT M-MALLIT JA AKTIIVIHIILISUODATIN Ilma kiertää liesikuvun moottorin avulla tuulettimen ja aktiivihiilisuodattimen läpi palaten takaisin huonetilaan puhdistettuna. Lähes kaikkiin moottorillisiiin liesikupuihin ja -tuulettimiin on aktiivihiilisuodatin saatavilla lisävarusteena. X4-MALLIT IV-LAITE TAI LTO-KONE IMEE KEITTIÖSTÄ JA MUISTA TILOISTA OMA MOOTTORI KÄRYJEN POISTOA VARTEN 4 X3-MALLIT Kyseessä on useimmiten kerrostalo, jossa kaikki ilmanvaihto tapahtuu painovoimaisesti tai yhteisellä huippuimurilla. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. M X3 AC AC-HUIPPUIMUREITA OHJAAVAT MALLIT TÄLLÄ HUIPPUIMURIOHJAIMELLA VOIDAAN OHJATA VAIHTOVIRTAMOOTTOREITA Katso tarkemmat tiedot asennusohjeesta (www.lapetek.fi). www.lapetek.com 5 Jälleenmyyjäinfo | Jälleenmyyntitilaukset ja myyntiehdot Sisällysluetetlo SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYJÄ TILAUKSET: Tilaukset voi jättää meille seuraavasti. - Web-kaupan kautta , jolloin pystyt myös itse tarkistamaan haluamasi asiat 24 h (ota yhteys myyntiimme, niin saat käyttöösi käyttäjätunnuksen ja salasanan) - sähköpostilla: myynti@lapetek.fi - faksilla: (09) 2511 0350, puhelimitse: (09) 2511 0310 MYYNTIEHDOT: TUOTEVASTUU Tuotteillamme on 24 kk takuu käyttöönottopäivästä koskien materiaali- ja valmistusvirheitä. Takuu on kuitenkin voimassa enintään 30 kk Lapetekin toimituspäivästä. Emme ole vastuussa välillisistä vahingoista. Mikäli toimittamassamme materiaalissa on virhe, korvaamme ainoastaan virheellisen materiaalin osuuden. Takuu ei koske kuluvia osia. HINNAT Toimituspäivänä voimassa olevan hinnaston mukaan. Kierrätysmaksut veloitetaan erikseen, samoin hintoihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero. HINNANMUUTOKSET Hinnan muuttuessa Lapetekin tilauskannassa olevat tilaukset toimitetaan tilauspäivän hintaan, mikäli toimitus ajankohta on enintään 1 kk hinnanmuutospäivämäärästä. TOIMITUSEHTO Vapaasti varastossamme Helsingissä. PIENTOIMITUSLISÄ Jos kertatoimituksen tavaroiden nettoarvo (alv 0 %) on pienempi kuin 60 €, perimme pientoimituslisän 9 € (alv 0 % ). VAKUUTUS Tuotteet on vakuutettu vakuutusyhtiö Pohjolassa asiakkaan lukuun. Vakuutusmaksu 0,9 % veloitetaan laskutuksen yhteydessä. Kuljetusvaurioiden sattuessa tulee vastaanottajan toimia vakuutetun lähetyksen mukana annettujen ohjeiden mukaisesti. Mikäli vakuutuskäytäntöön halutaan muutos, on siitä ilmoitettava kirjallisesti Lapetekille. 6 www.lapetek.com TOIMITUSTAPA Toimitustavan valitsee rahdin maksava osapuoli. Kuljetus tapahtuu vastaanottajan vastuulla. OMISTUSOIKEUS Omistusoikeus siirtyy vastaanottajalle vasta kun koko lasku on maksettu. HUOMAUTUSAIKA Huomautus on tehtävä 14 vuorokauden sisällä tavaran vastaanottamisesta. PALAUTUKSET Palautuksista on aina sovittava Lapetekin kanssa ennen palautusta. Sopimisen on tapahduttava 14 vuorokauden sisällä toimituksesta ja palautuksen on tapahduttava yhden kuukauden sisällä sopimisesta. Asiakaskohtaisesti erikseen tilattuja tuotteita ei oteta takaisin, ellei palautuksen syy johdu Lapetekista tai palatuksesta ole ennalta erikseen sovittu. Hyvityksen saannin edellytyksenä on Lapetekin laskunumeron ilmoitus ja että tuote on virheettömässä alkuperäispakkauksessa, eikä sitä ole sotkettu esim. liimaamalla tarroja tai kirjoittamalla laatikkoon. • Väärin toimitetut ja myyntikelpoiset tuotteet - hyvitys 100 %, Lapetek maksaa rahdin • Väärin toimitetut ja ei myyntikelpoiset tuotteet - hyvitys 70 %, Lapetek maksaa rahdin • Väärin tilatut ja myyntikelpoiset tuotteet - hyvitys 70 %, asiakas maksaa rahdin • Väärin tilatut ja ei myyntikelpoiset tuotteet - hyvitys 0 %, asiakas maksaa rahdin Laatu ja Ympäristö 2 Lapetek lyhyesti 3 MyLapetek 3 Symbolit ja ilmastointi- 4 ratkaisujen esittely Myyntiehdot6 Mallistojen esittelyt 8 SISÄILMAA PUHDISTAVAT E.ION OMALLA MOOTTORILLA Falmec Marilyn 18 Falmec Mare 20 Falmec Zephiro 22 Falmec Twister 24 SUPERHILJAISET NRS OMALLA MOOTTORILLA Falmec Lumina NRS Falmec Plane NRS Falmec Gruppo Incasso NRS PÖYTÄTASOON UPOTETTAVA OMALLA MOOTTORILLA Falmec Down Draft KALUSTEISIIN ASENNETTAVAT LIESITUULETTIMET Lapetek Alva Falmec Move Lapetek 200-X2/X3 Lapetek Slim-X2/X3 Lapetek 400-X2/X3 Falmec Gruppo Incasso Lapetek Gruppo Incasso-XH Falmec Virgola Plus Lapetek Virgola-XH 26 28 30 32 35 35 36 37 37 39 39 41 41 SEINÄMALLIT HUIPPUIMURIOHJAUKSELLA Lapetek Flipper-XH Lapetek Jona-XH Lapetek Classic-XH 42 44 46 SEINÄMALLIT OMALLA MOOTTORILLA Falmec Prisma Falmec Prestige Falmec Flipper Falmec Quasar Falmec Pharo Falmec Elektra Falmec Manhattan Falmec Polar Falmec Lumen 48 50 52 53 54 56 57 58 59 Lapetek Danna Lapetek Texa Lapetek Jona Lapetek Cara Lapetek Fara Lapetek Velos Lapetek Oxna Lapetek GammaPlus Lapetek Vaila 60 62 63 64 65 66 67 68 69 SAAREKEMALLIT HUIPPUIMURIOHJAUKSELLA Lapetek Jona-V-XH Lapetek Classic-V-XH Lapetek Metis-V-XH Lapetek City-V-XH Lapetek Sinope-V-XH 71 72 74 74 75 SAAREKEMALLIT OMALLA MOOTTORILLA Falmec Polar-V Falmec Lumen-V 76 78 Lapetek Jona-V Lapetek Cara-V Lapetek Fara-V 80 82 83 KATTOMALLIT OMALLA MOOTTORILLA Falmec Eclisse Falmec Aura Falmec Nuvola Lapetek Modul-sarja 84 86 88 90 Tarvikkeet92 Lapetek liesituulettimien kytkintoiminnot93 www.lapetek.com 7 KALUSTEISIIN ASENNETTAVAT HUIPPUIMURIOHJAUKSELLA LAPETEK 200-X2/X3 X2 UUTUUS UUTUUS LAPETEK GRUPPO INCASSO [S. 39) X1 X2 X3 LAPETEK VIRGOLA X4 AC EC X1 X2 X3 [S. 41] X4 AC LAPETEK 400-X2/X3 X2 X3 [S. 37] AC LAPETEK SLIM-X2/X3 AC EC X2 SAAREKEMALLIT HUIPPUIMURIOHJAUKSELLA [S. 36] X3 LAPETEK METIS-V-XH [S. 37] X1 AC X2 X3 X4 [S. 74] AC LAPETEK CITY-V-XH X1 X2 X3 X4 UUTUUS LAPETEK SINOPE-V-XH [S. 74] AC X1 X2 X3 X4 [S. 75] AC UUTUUS SEINÄMALLIT HUIPPUIMURIOHJAUKSELLA LAPETEK JONA-V-XH X1 UUTUUS LAPETEK FLIPPER-XH X1 8 X2 X3 www.lapetek.com X4 LAPETEK JONA-XH [S. 44] [S. 42] AC UUTUUS EC X1 X2 X3 X4 AC X2 X3 X4 [S. 71] AC LAPETEK CLASSIC-V-XH X1 X2 X3 X4 [S. 72] AC UUTUUS LAPETEK CLASSIC-XH [S. 46] EC X1 X2 X3 X4 AC EC www.lapetek.com 9 UUTUUS ILMAA PUHDISTAVAT E-ION PÖYTÄTASOON UPOTETTAVAT FALMEC MARILYN M UUTUUS INT FALMEC DOWN DRAFT [S. 32] [S. 18] M E.ion UUTUUS B INT UUTUUS KALUSTEISIIN ASENNETTAVAT OMALLA MOOTTORILLA FALMEC MARE M INT [S. 20] E.ion FALMEC ZEPHIRO [S. 22] M INT E.ion FALMEC TWISTER [S. 24] E.ion M INT UUTUUS UUTUUS UUTUUS SUPERHILJAISET NRS FALMEC GRUPPO INCASSO [S. 30] M UUTUUS FALMEC PLANE M 10 INT www.lapetek.com [S. 28] B INT B UUTUUS FALMEC PLANE-V M INT [S. 28] B LAPETEK ALVA M E UUTUUS FALMEC LUMINA M INT M INT [S. 35] B FALMEC GRUPPO INCASSO [S. 39] M INT B UUTUUS FALMEC VIRGOLA PLUS [S. 41] [S. 26] B FALMEC MOVE [S. 35] C M INT C www.lapetek.com 11 UUTUUS UUTUUS UUTUUS SEINÄMALLIT OMALLA MOOTTORILLA LAPETEK DANNA M UUTUUS FALMEC PRISMA M INT UUTUUS FALMEC FLIPPER [S. 48] M A [S. 52] A INT INT FRESH M INT LAPETEK FARA [S. 53] M B A M INT FRESH INT FRESH A A M INT FRESH UUTUUS LAPETEK VELOS [S. 65] LAPETEK CARA [S. 64] [S. 62] UUTUUS UUTUUS FALMEC QUASAR LAPETEK JONA [S. 60] M INT FRESH UUTUUS LAPETEK OXNA [S. 66] A A M [S. 67] INT FRESH B UUTUUS FALMEC PHARO M INT FALMEC ELEKTRA [S. 55] M B INT [S. 56] B FALMEC MANHATTAN M INT B [S. 57] LAPETEK TEXA M LAPETEK VAILA [S. 62] INT FRESH A M D [S. 69] LAPETEK GAMMAPLUS M [S. 68] D UUTUUS FALMEC PRESTIGE [S. 50] M 12 INT www.lapetek.com B FALMEC POLAR M INT [S. 58] B FALMEC LUMEN M INT [S. 59] B www.lapetek.com 13 SAAREKEMALLIT OMALLA MOOTTORILLA KATTOMALLIT OMALLA MOOTTORILLA UUTUUS UUTUUS FALMEC ECLISSE FALMEC POLAR-V M INT FALMEC LUMEN-V [S. 78] [S. 76] B M INT C UUTUUS LAPETEK JONA-V M 14 www.lapetek.com M B INT M INT FRESH M C C UUTUUS LAPETEK CARA-V [S. 82] [S. 80] INT FRESH FALMEC LUMEN-V 175 [S. 78] B M INT FRESH FALMEC AURA INT FRESH D M M D [S. 90] FALMEC NUVOLA [S. 86] INT FRESH UUTUUS LAPETEK MODUL-A B UUTUUS [S. 84] UUTUUS LAPETEK FARA-V [S. 83] UUTUUS M UUTUUS LAPETEK MODUL-B [S. 90] M INT [S. 88] C D UUTUUS LAPETEK MODUL-L [S. 90] D www.lapetek.com 15 2. E. ION RAIKASTA PUHDASTA ILMAA Tavallisten rasva- ja aktiivihiilisuodattimien lisäksi uusissa Falmec E.ion ®-kuvuissa hyödynnetään BIPOLAR CONTROLLED IONISATION-teknologiaa, jonka avulla ionien rakennetta korjaamalla sisäilman laatua voidaan parantaa. E.ion® System vähentää epämiellyttäviä hajuja ja auttaa palauttamaan sisäilmaan optimaalisen ionitasapainon, mikä edistää merkittävästi ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. EI ENERGIAN TUHLAUSTA Huonetilan tuulettaminen talvella ja ilmastointi kesällä kuluttavat paljon energiaa. E.ion® System –liesikupu on olennaisesti energiaystävällisempi verrattuna tavalliseen liesikupuun. Maksimiteholla tavallisen liesikuvun poistama ilmamäärä on 600 m3/h, jolloin koko keittiön ilmatila joudutaan lämmittämään/ jäähdyttämään 18 kertaa tunnissa. E.ion® -järjestelmää käytettäessä ilman poistumista ei tapahdu ollenkaan.*). *)Testissä käytettiin keskikokoista 32,4 m3 (4mx3mx2,7m=32,4 m3) keittiötä, jossa 600 m3/h tehoisella liesikuvulla ilmanvaihtokertoimeksi tuli 18 kertaa/h (600m3/h :32,4 m3=18 kerta/h). EI RAJOITTAVIA HORMIPUTKIA E.ion ® -järjestelmän ansiosta pääsemme eroon käryistä ja suunnittelua rajoittavien ilmastointiputkien huomioimisesta. Tämän seurauksena asuntojen tilaa säästetään ja teknisiltä asennusongelmilta vältytään. Ratkaisu on kokonaiskustannukset huomioiden jopa edullinen. SISÄILMAA PUHDISTAVAT E.ION - MALLIT VÄHENTÄÄ HAJUA YLI 70 PROSENTILLA Luonnossa puhdistavia ioneja syntyy vesiputouksissa, meren aalloissa ja salamoissa, joista ne vapautuvat ilmaan. Puhtaan ilman voit aistia esimerkiksi korkeilla vuorilla. Vastaava puhdistava kaksisuuntainen sähkökenttä saadaan aikaiseksi vaikuttamalla ionitasapainoon Falmec-liesikuvun avulla. Puhdas huoneilma tekee kodista paremman paikan elää 16 www.lapetek.com www.lapetek.com 17 E.ion | Falmec Marilyn FALMEC MARILYN Sisäilmaa puhdistava E.ion TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, E.ion-®teknologia Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 252 - 292 cm Jatkovaijerin kanssa: Max. 422 cm Väri: Valkoinen keramiikka Max. imuteho: 450 m3/h Max. äänitaso: 63 dB (A) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 810173 Jatkovaijeri, 240 cm 37 / 46 € (alv 0 / 24%) 810174Carbon.Zeo-aktiivihiilisuodatin, 140 / 174 € (alv 0 / 24 %) - sisältyy ensitoimitukseen AINUTLAATUISTA KERAMIIKKAA Puhdas huoneilma, kauneus ja energiatehokkuus. Keraaminen Marilyn E.ion -tuuletin on kauneudessaan ainutlaatuinen ja soveltuva erityisesti skandinaaviseen tyyliin. E.ion-tekniikka toteuttaa tehokkaan tuuletuksen ruoanlaiton aikana ja E.ion sensori huolehtii sisäilman puhtaudesta muulloinkin. Tyylikäs vaijerikiinnitys on toimiva ratkaisu myös korkeisiin tai viistokattoisiin tiloihin. M INT Liesikupu omalla moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 15 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta E.ion Ionisaatio-teknologiaan perustuva toiminto, joka automaattisesti puhdistaa ja parantaa sisäilman laatua. Toimintoa voidaan käyttää automaattisesti tai manuaalisesti. UUTUUS kattoasennusosa FALMEC MARILYN E.ION SAAREKEMALLI Tuotenumero : 801200 (valkoinen) | Suositushinta: 2914 / 3614 € (alv 0 / 24 %) 18 www.lapetek.com www.lapetek.com 19 E.ion | Falmec Mare FALMEC MARE Sisäilmaa puhdistava E.ion TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, E.ion-®teknologia Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 252 - 293 cm Jatkovaijerin kanssa: Max. 423 cm Väri: Valkoinen lasi / musta lasi Max. imuteho: 450 m3/h Max. äänitaso: 63 dB (A) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 810173 Jatkovaijeri, 240 cm 37 / 46 € (alv 0 / 24%) 810174Carbon.Zeo-aktiivihiilisuodatin, 140 / 174 € (alv 0 / 24 %) - sisältyy ensitoimitukseen LASIN HILLITTYÄ TYYLIKKYYTTÄ Puhtaan huoneilman vallankumous verhoiltuna kauniiseen lasiin. Pehmeästi muotoiltu, tyylikäs ja energiatehokas Mare E.ion sopii ajattomuudellaan jokaiseen kotiin. E.ion-tekniikka toteuttaa tehokkaan tuuletuksen ruoanlaiton aikana, minkä lisäksi E.ion sensori tunnistaa ja huolehtii sisäilman puhtaudesta muulloinkin. Tyylikäs vaijerikiinnitys on toimiva ratkaisu myös korkeisiin tai viistokattoisiin tiloihin. M INT Liesikupu omalla moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 15 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta E.ion Ionisaatio-teknologiaan perustuva toiminto, joka automaattisesti puhdistaa ja parantaa sisäilman laatua. Toimintoa voidaan käyttää automaattisesti tai manuaalisesti. UUTUUS kattoasennusosa FALMEC MARE E.ION 66 SAAREKEMALLI Tuotenumero : 801206 (valkoinen) | Suositushinta: 2554 / 3167 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801207 (musta | Suositushinta: 2554 / 3167 € (alv 0 / 24 %) 20 www.lapetek.com www.lapetek.com 21 E.ion | Falmec Zephiro FALMEC ZEPHIRO Sisäilmaa puhdistava E.ion TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, E.ion-®teknologia Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 248 - 289 cm Jatkovaijerin kanssa: Max. 419 cm Väri: Valkoinen lasi Max. imuteho: 450 m3/h Max. äänitaso: 63 dB (A) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 810173 Jatkovaijeri, 240 cm 37 / 46 € (alv 0 / 24%) 810174Carbon.Zeo-aktiivihiilisuodatin, 140 / 174 € (alv 0 / 24 %) - sisältyy ensitoimitukseen NÄYTTÄVÄ ILMANPUHDISTAJA Zephiro E.ion on rauhallisen hillitty, mutta kiinnostava yksityiskohta keittiötilassa. Raikas lasinen mattapinta tuo kauniisti tuulettimen muodon esille. E.ion-tekniikka tekee tuuletuksesta tehokkaan ruoanlaiton aikana, minkä lisäksi sensori tunnistaa ja huolehtii sisäilman puhtaudesta muulloinkin. Tyylikäs vaijerikiinnitys on helppo ratkaisu myös korkeisiin tai viistokattoisiin tiloihin. M Liesikupu omalla moottorilla INT Intensiivitoiminto toimii noin 15 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta E.ion Ionisaatio-teknologiaan perustuva toiminto, joka automaattisesti puhdistaa ja parantaa sisäilman laatua. Toimintoa voidaan käyttää automaattisesti tai manuaalisesti. UUTUUS kattoasennusosa FALMEC ZEPHIRO E.ION SAAREKEMALLI Tuotenumero : 801202 (valkoinen) | Suositushinta: 2739 / 3397 € (alv 0 / 24 %) 22 www.lapetek.com www.lapetek.com 23 E.ion | Falmec Twister FALMEC TWISTER Sisäilmaa puhdistava E.ion TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, E.ion-®teknologia Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 249 - 290 cm Jatkovaijerin kanssa: Max. 420 cm Väri: Musta / titanium Max. imuteho: 450 m3/h Max. äänitaso: 63 dB (A) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 810173 Jatkovaijeri, 240 cm 37 / 46 € (alv 0 / 24%) 810174Carbon,Zeo-aktiivihiilisuodatin, 140 / 174 € (alv 0 / 24 %) - sisältyy ensitoimitukseen TERÄKSEN KÄSITTELYN TAIDOKKUUTTA Twister-tuulettimien eläväinen pinta on edukseen luomassa tilasta kiinnostavaa ja esimerkiksi teollista tyyliä mukailevaa. E.ion-tekniikka tekee tuuletuksesta tehokkaan ruoanlaiton aikana, minkä lisäksi sensori tunnistaa ja huolehtii sisäilman puhtaudesta muulloinkin. Tyylikäs vaijerikiinnitys on toimiva ratkaisu myös korkeisiin tai viistokattoisiin tiloihin. M INT Liesikupu omalla moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 15 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta E.ion Ionisaatio-teknologiaan perustuva toiminto, joka automaattisesti puhdistaa ja parantaa sisäilman laatua. Toimintoa voidaan käyttää automaattisesti tai manuaalisesti. UUTUUS kattoasennusosa FALMEC TWISTER E.ION SAAREKEMALLI Tuotenumero :801213 (musta) | Suositushinta: 2546 / 3158 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801212 (titanium) | Suositushinta: 2546 / 3158 € (alv 0 / 24 %) 24 www.lapetek.com www.lapetek.com 25 Superhiljaiset | Falmec Lumina NRS FALMEC LUMINA NRS Superhiljaiset TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, NRS-®teknologia Asennuspaikka: Seinälle / saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: Seinämalli 216 - 265 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 226 - 265 cm Saarekemalli 233 - 278 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 233 - 278 cm Jatkohormin kanssa: Seinä max. 307 cm / saareke max. 338 cm Väri:RST Max. imuteho: 440 m3/h (intensiivi 650 m3/h) Max. äänitaso: 52 dB (A) (intensiivi 59 dB (A)) Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: Seinä 1 x 21 W / saareke 2 x 21 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4057 Jatkohormi 960 mm, seinä, 206/256 € (alv 0/24%) 4058 Jatkohormi 1200 mm, saareke, 515/639 € (alv 0/24%) 810305 Aktiivihiilisuodatin pestävä, 229/284 € (alv 0/24%) HILJAISTA NÄYTTÄVYYTTÄ Kapea valolista korostaa Luminan rauhallista, teräksistä näyttävyyttä. Pohjan rasvasuodattimet on piilotettu tyylikkään kärynkeräystä parantavan RST-paneelin taakse. Etupaneeli on saatavana valkoisena tai mustana lasina. Lähes äänetön NRS-liesituuletin tekee ruoanvalmistuksesta uudenlaisen elämyksen. Voit ruoanlaiton lomassa keskustella rauhassa perheen kanssa tai nauttia lempimusiikistasi. 355 SUPERHILJAISET LIESITUULETTIMET UUTUUS 610 1095 M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka, seinämalli C Energiatehokkuusluokka, saarekemalli 300 387 310 UUTUUS 680 1230 530 600 55 480 900 55 900 585 Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa... FALMEC LUMINA NRS 90 SEINÄMALLI Tuotenumero : 801176 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1496 / 1856 € (alv 0 / 24 %) 26 www.lapetek.com FALMEC LUMINA-V NRS 90 SAAREKEMALLI Tuotenumero : 801182 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1933 / 2397 € (alv 0 / 24 %) www.lapetek.com 27 Superhiljaiset | Falmec Plane NRS FALMEC PLANE NRS Superhiljaiset TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, NRS-®teknologia Asennuspaikka: Seinälle / saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: Seinä 215 - 263 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 225 - 263 cm Saareke 223 - 277 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 233 - 277 cm Jatkohormin kanssa: Seinä max. 306 cm / saareke max. 337 cm Väri:RST Max. imuteho: 440 m3/h (intensiivi 650 m3/h) Max. äänitaso: 52 dB (A) (intensiivi 59 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: Seinä 2 x 1,2 W / saareke 4 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 63 cm Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4057 Jatkohormi 960 mm, seinä, 206/256 € (alv 0/24%) 4058 Jatkohormi 1200 mm, saareke, 515/639 € (alv 0/24%) 810161 Aktiivihiilisuodatin pestävä, 105/131 € (alv 0/24%) LINJAKAS JA ÄÄNETÖN Lähes äänetön Plane NRS soveltuu linjakkaalla tyylillään jokaiseen keittiöön. Hiljainen ääni ja tehokas käryjen poisto takaavat miellyttäviä ruoanlaittohetkiä. Työskentelymukavuutta lisäävät tehokkaat led-valaisimet. Plane NRS on saatavilla 90 cm leveänä seinä- tai saarekemallina. M INT UUTUUS 6201100 www.lapetek.com 387 UUTUUS 7001240 60 28 Energiatehokkuusluokka, seinä- ja saarekemalli 300 530 490 Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B 355 Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla 900 310 600 70 550 900 FALMEC PLANE NRS 90 SEINÄMALLI FALMEC PLANE-V NRS 90 SAAREKEMALLI Tuotenumero : 801093 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1237 / 1534 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801095 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1643 / 2038 € (alv 0 / 24 %) www.lapetek.com 29 Superhiljaiset | Falmec Gruppo Incasso NRS FALMEC GRUPPO INCASSO NRS Superhiljaiset TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, NRS-®teknologia Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri:RST Max. imuteho: 440 m3/h (intensiivi 650 m3/h) Max. äänitaso: 52 dB (A) (intensiivi 59 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W Kaukosäädin: Sisältyy toimitukseen Hormiliitoksen halkaisija: 125 cm / 150 cm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 48 cm Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 810160 Aktiivihiilisuodatin pestävä 86 / 107 € (alv 0 / 24%) AINUTLAATUISEN HILJAINEN Kalusteen sisään asennettava tehokas ja erittäin hiljainen liesituuletin, joka sopii upotettavaksi lähes kaikkiin kaappeihin ja tyyleihin. Toimintoja ohjataan kytkinpaneelista tai kaukosäätimestä. Falmec NRS® -mallit ovat markkinoiden hiljaisimpia liesituulettimia. Äänitaso on erinomaisesta tuuletustehosta huolimatta jopa 82 % perinteistä liesituuletinta matalampi. Gruppo Incasso sopii 60 cm leveään kaappiin. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka UUTUUS FALMEC GRUPPO INCASSO NRS 50 Tuotenumero : 801096 (rst, 50 cm) | Suositushinta: 1204 / 1493 € (alv 0 / 24 %) 30 www.lapetek.com Asennusaukko 262 x 506 mm www.lapetek.com 31 Pöytätasoon upotettavat | Falmec Down Draft FALMEC DOWN DRAFT Pöytätasoon upotettava TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka: Pöytätaso Väri: Valkoinen lasi, musta lasi, RST Max. imuteho: Aktiviihiilisuodatus - 420 m3/h (intensiivi 560 m3/h) Hormiinpuhallus - 610 m3/h (intensiivi 730 m3/h) Max. äänitaso: Aktiivihiilisuodatus 60 dB (A) (intensiivi 66 dB (A)) Hormiinpuhallus 64 dB (A) (intensiivi 68 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 10 W led-nauha Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Takuu: 24 kk TYYLIKÄS JA TOIMIVA Down Draft on pöytätasoon asennettava liesituuletin, joka nousee käynnistettäessä tasosta ylös ja uppoaa täysin pöytätasoon käytön loppuessa. Tuuletin nousee jopa 40 cm korkeuteen tehostaen huomattavasti kärynkeräystä. Litteä slim-moottori mahdollistaa alakaapin täydellisen hyödyntämisen. Yläpaneeli on valittavissa mustana, valkoisena lasina tai teräksisenä. PÖYTÄTASOON UPOTETTAVAT LIESITUULETTIMET Upotusaukko 98 x 810 mm Lisätarvikkeet: 810257 Carbon.Zeo -aktiivihiilisuodatin 478 / 593 € ( alv 0 / 24 %) - sisältyy aktiivihiilimallin ensitoimitukseen M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka Upotusaukko 98 x 810 mm FALMEC DOWN DRAFT | AKTIIVI HIILISUODATUS FALMEC DOWN DRAFT | HORMIINPUHALLUS Tuotenumero : 801151 (valkoinen, 90 cm) | Suositushinta: 3178 / 3941 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801150 (valkoinen, 90 cm) | Suositushinta: 2648 / 3284 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801153 (musta, 90 cm) | Suositushinta: 3178 / 3941 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801152 (musta, 90 cm) | Suositushinta: 2648 / 3284 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801155 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 3214 / 3986 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero : 801154 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 2684 / 3329 € (alv 0 / 24 %) - aktiivihiilisuodatin 810257 sisältyy hintaan 32 www.lapetek.com www.lapetek.com 33 Kalustemallit LAPETEK ALVA 50/60 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri: Sisältää valkoisen ja RST -etulistan Max. imuteho: 268 m3/h Max. äänitaso: 62 dB (A) Valojen tyyppi: Halogeeni Valaistus: 2 x 28 W Hormiliitoksen halkaisija: 120 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: Sähkö 45 cm / kaasu 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 3003 M E 401 / 501 175 281 Ø 120 48 283 430 26 135 40 498/ 598 Aktiivihiilisuodatin, 27 / 34 € (alv 0 / 24%) Liesikupu omalla moottorilla Energiatehokkuusluokka LAPETEK ALVA 50/60 Tuotenumero: 30365 (50 cm) | Suositushinta: 151 / 188 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero: 30465 (60 cm) | Suositushinta: 145 / 180 € (alv 0 / 24 %) FALMEC MOVE 60 UUTUUS TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri: RST / musta RST/ valkoinen Max. imuteho: 470 m3/h (intensiivi 670 m3/h) Max. äänitaso: 64 dB (A) (intensiivi 71 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 52 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 810297 4059 KALUSTEISIIN ASENNETTAVAT LIESITUULETTIMET M INT Carbon.Zeo-aktiivihiilisuodatin, 120 / 149 € (alv 0 / 24%) Hormisetti 400 - 780 mm, 189 / 235 € (alv 0 / 24%) Liesikupu omalla moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka FALMEC MOVE 60 Tuotenumero: 801252 (rst/musta lasi, 60 cm) | Suositushinta: 959 / 1190 € (alv 0 / 24 %) Tuotenumero: 801253 (rst/valkoinen lasi, 60 cm) | Suositushinta: 959 / 1190 € (alv 0 / 24 %) 34 www.lapetek.com www.lapetek.com 35 Kalustemallit Kalustemallit LAPETEK 200-X2 50/60 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X2 - (keittiö + kosteat tilat) Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri:Valkoinen Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: 1 x 9 W (50 cm) / 1 x 11 W (60 cm) Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm Rasvasuodatin: Pestävä polyesteri Min. asennuskorkeus: Sähkö 40 cm / kaasu 65 cm Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Takuu: 24 kk LAPETEK SLIM -X2/X3 60 X2 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X2 - (keittiö + kosteat tilat) X3 - (ajastettu sulkuläppä) Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri: Rst-look/musta, Alulook-etulista Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: 1 x 11 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: Sähkö 45 cm / kaasu 65 cm Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Takuu: 24 kk X2 AC X3 AC LAPETEK SLIM-X2 60 LAPETEK 200-X2 50 / 60 Tuotenumero: 7251502 (valkoinen 50 cm) | Suositushinta: 291 / 361 € (sis. alv 0 / 24%) Tuotenumero: 31063X2 (Rst-look/musta, Alulook-etulista) | Suositushinta: 514 / 638 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 7251602 (valkoinen 60 cm) | Suositushinta: 316 / 392 € (sis. alv 0 / 24%) LAPETEK SLIM-X3 60 Tuotenumero: 31063X3 (Rst-look/musta, Alulook-etulista) | Suositushinta: 474 / 588 € (alv 0 / 24%) LAPETEK 200-X3 50/60 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X3 - (ajastettu sulkuläppä) Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri:Valkoinen Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: 1 x 9 W (50 cm) / 1 x 11 W (60 cm) Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm Rasvasuodatin: Pestävä polyesteri Min. asennuskorkeus: Sähkö 40 cm / kaasu 65 cm Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Takuu: 24 kk LAPETEK 400 -X2/X3 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X2 - (keittiö + kosteat tilat) X3 - (ajastettu sulkuläppä) Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri: RST-look / musta Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: 1 x 11 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: Sähkö 45 cm / kaasu 65 cm Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Takuu: 24 kk Asennusaukon mitat 298 x 453 mm X3 X2 X3 AC LAPETEK 200-X3 50 / 60 LAPETEK 400-X2 Tuotenumero: 7251522 (valkoinen 50 cm) | Suositushinta: 231 / 287 € (sis. alv 0 / 24%) Tuotenumero: 4090 (RST-look / musta) | Suositushinta: 375 / 465 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 7251622 (valkoinen 60 cm) | Suositushinta: 231 / 287 € (sis. alv 0 / 24%) LAPETEK 400-X3 Tuotenumero: 4091 (RST-look / musta) | Suositushinta: 335 / 416 € (alv 0 / 24%) Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. 36 www.lapetek.com Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 37 Kalustemallit KALUSTEISIIN UPOTETTAVAT LIESITUULETTIMET FALMEC GRUPPO INCASSO 50 (60) UUTUUS TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: oma moottori Asennuspaikka: Kalusteeseen (60 cm kaappi) Väri:RST Max. imuteho: 470 m3/h (intensiivi 660 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB (A) (intensiivi 70 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: Sähkö 45 cm / kaasu 62 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk 337 263 294 258 495 531 Asennusaukon mitat 262 x 506 mm Lisätarvikkeet: 1991 Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24 %) - sisältyy ensitoimitukseen M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka FALMEC GRUPPO INCASSO 50 (60) Tuotenumero: 801077 (RST, 50 cm) | Suositushinta: 559 / 694 € (alv 0 / 24 %) LAPETEK GRUPPO INCASSO -X1/XH 50 (60) UUTUUS / sa Q 3 vis Saata www.lapetek.com 536 336 119 258 294 531 496 234 536 336 119 Asennusaukon mitat 262 x 506 mm 2015 Saatavilla - erillisenä X1-mallina - kaikkiin järjestelmiin sopivana XH-mallina, jossa on sisäänrakennettuna kaikki eri versiot (X1, X2, X3 ja X4). - molemmilla voidaan ohjata myös energiatehokkaita tasavirtamoottoreita (EC). 38 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X1 - malli sopii vain X1 - järjestelmään XH - malli sopii X1, X2, X3, X4 - järjestelmiin Asennuspaikka: Kalusteeseen (60 cm kaappi) Väri:RST Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: Sähkö 45 cm / kaasu 62 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy X1 -malliin Takuu: 24 kk X1 AC X2 EC X3 X4 LAPETEK GRUPPO INCASSO-XH 50 (60) Tuotenumero: 5501X1 (RST, 50 cm) | Suositushinta: 760 / 943 € (alv 0 / 24%) Viitteellinen tuotekuva Tuotenumero: 5501XH (RST, 50 cm) | Suositushinta: 903 / 1120 € (alv 0 / 24%) Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 39 Kalustemallit Kalustemallit FALMEC VIRGOLA PLUS 60 UUTUUS TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Kalusteeseen Väri: RST / lasi Max. imuteho: 480 m3/h Max. äänitaso: 67 dB (A) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 48 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 1990 4059 Aktiivihiilisuodatin , 39 / 49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen Hormisetti 400-780 mm, 189 / 235 € (alv 0 / 24%) M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta C Energiatehokkuusluokka FALMEC VIRGOLA PLUS 60 Tuotenumero: 801280 (rst 60 cm) | Suositushinta: 561 / 696 € (alv 0 / 24%) LAPETEK VIRGOLA -X1/XH 60 UUTUUS / sa Q 3 vis Saata 2015 Saatavilla - erillisenä X1-mallina - kaikkiin järjestelmiin sopivana XH-mallina, jossa on sisäänrakennettuna kaikki eri versiot (X1, X2, X3 ja X4). - molemmilla voidaan ohjata myös energiatehokkaita tasavirtamoottoreita (EC). 40 www.lapetek.com TEKNISET TIEDOT Valojen tyyppi: Valaistus: Hormiliitoksen halkaisija: Rasvasuodatin: Min. asennuskorkeus: Takaiskuventtiili: Takuu: Riippuu huippuimurista LED 2 x 1,2 W 125 mm / 160 mm Pestävä metalli 48 cm Sisältyy X1 -malliin 24 kk Lisätarvikkeet: 4059 Hormisetti 400-780 mm, 189 / 235 € (alv 0 / 24%) X1 X2 AC EC 274 251 477 36,5 417 60 234 564 234 X3 X4 LAPETEK VIRGOLA-XH 60 Viitteellinen tuotekuva Tuotenumero: 5503X1 (rst 60 cm) | Suositushinta: 690 / 856 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5503XH (rst 60 cm) | Suositushinta: 833 / 1033 € (alv 0 / 24%) Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 41 Seinämallit | XH-liesikuvut | Lapetek Flipper XH LAPETEK FLIPPER-X1/XH Seinämallit | 85 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X1 - malli sopii vain X1 - järjestelmään XH - malli sopii X1, X2, X3, X4 - järjestelmiin Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 245-295 cm Väri: Satiininmusta lasi Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 160 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 52 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy X1 -malliin Takuu: 24 kk ESTEETTINEN JA AINUTLAATUINEN X1 Huippuimuri imee vain keittiöstä. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa keittiön kärynpoisto tapahtuu oman huippuimurin kautta. Linjakkuuttta ja esteettistä tyyliä yhdistettynä ainutlaatuiseen tekniikkaan. Flipper on yksinkertainen ja helppokäyttöinen tuuletin, joka linjakkaalla muotoilullaan tuo tyylikästä ilmettä kaikenlaisiin keittiöihin. X2 Huippuimuri imee keittiöstä ja kosteista tiloista. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa sekä keittiön että osa perusilmanvaihdosta tapahtuu saman huippuimurin kautta. X3 Saatavilla erillisenä X1-mallina ja kaikkiin järjestelmiin sopivana XH-mallina (sisäänrakennettuna X1, X2, X3 ja X4). Molemmilla voidaan ohjata myös energiatehokkaita tasavirtamoottoreita (EC). X4 Aikaohjattu sulkuläppä, ei huippuimurin ohjausta. Kyseessä useimmiten kerrostalo, jossa yhteinen huippuimuri tai painovoimainen ilmanpoisto. IV-laite tai LTO-kone imee keittiöstä ja muista tiloista. Kyseessä useimmiten talo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että perusilmanvaihto tapahtuu saman IV-laitteen kautta. AC EC 362 UUTUUS 015 Q3/ vissa Saata 251 700 2 234 1030 - 1030 927 1530 727 526 510 850 107 LAPETEK FLIPPER-XH 85 Tuotenumero : 5545X1 (satiininmusta, 85 cm) | Suositushinta: 1261 / 1564 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 5545XH (satiininmusta, 85 cm) | Suositushinta: 1418 / 1759 € (alv 0 / 24%) 42 www.lapetek.com Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 43 Seinämallit | XH-liesikuvut | Lapetek Jona-XH LAPETEK JONA-X1/XH Seinämallit | 60 | 90 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X1 - malli sopii vain X1 - järjestelmään XH - malli sopii X1, X2, X3, X4 - järjestelmiin Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 216 - 263 cm Jatkohormin kanssa: Max. 308 cm Väri:RST Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: Led Valaistus: 2x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 160 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy X1 -malliin Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4051 ELEETÖN JA TYYLIPUHDAS - X-HYBRID Puhdasta ja eleetöntä tyyliä yhdistettynä ainutlaatuiseen X-hybrid tekniikkaan. Jona-XH on puhdaslinjainen tuuletin, joka ajattomalla muotoilullaan sopii kaikenlaisiin keittiöihin. Saatavilla erillisenä X1-mallina ja kaikkiin järjestelmiin sopivana XH-mallina (sisäänrakennettuna X1, X2, X3 ja X4). Molemmilla voidaan ohjata myös energiatehokkaita tasavirtamoottoreita (EC). 263 UUTUUS Q3/ vissa a t a a S X1 X2 Huippuimuri imee keittiöstä ja kosteista tiloista. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa sekä keittiön että osa perusilmanvaihdosta tapahtuu saman huippuimurin kautta. X3 Aikaohjattu sulkuläppä, ei huippuimurin ohjausta. Kyseessä useimmiten kerrostalo, jossa yhteinen huippuimuri tai painovoimainen ilmanpoisto. X4 IV-laite tai LTO-kone imee keittiöstä ja muista tiloista. Kyseessä useimmiten talo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että perusilmanvaihto tapahtuu saman IV-laitteen kautta. AC EC 260 263 UUTUUS 2015 5801080 Jatkohormi 960 mm, 164 / 204 € (alv 0 / 24%) Huippuimuri imee vain keittiöstä. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa keittiön kärynpoisto tapahtuu oman huippuimurin kautta. 3/ issa Q v Saata 520 260 2015 5801080 520 60 60 600 900 490 490 LAPETEK JONA-XH 60 LAPETEK JONA-XH 90 Tuotenumero : 5523X1 (rst, 60 cm) | Suositushinta: 735 / 912 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 5524X1 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 749 / 929 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 5523XH (rst, 60 cm) | Suositushinta: 879 / 1090 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 5524XH (rst, 90 cm) | Suositushinta: 893 / 1108 € (alv 0 / 24%) 44 www.lapetek.com Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 45 Seinämallit | XH-liesikuvut | Lapetek Classic-XH LAPETEK CLASSIC-X1/XH Seinämallit | 60 | 90 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X1 - malli sopii vain X1 - järjestelmään XH - malli sopii X1, X2, X3, X4 - järjestelmiin Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 237 - 282 cm Jatkohormin kanssa: Max. 308 cm Väri:RST Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 X 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 160 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy X1 -malliin Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4051 SELKEÄN AJATON - X-HYBRID Selkeitä linjoja ja aikaa kestävää muotoilua yhdistettynä ainutlaatuiseen X-hybrid tekniikkaan. Classic-XH on geometrisesti muotoiltu tuuletin, joka ajattomalla muotoilullaan sopii kaikenlaisiin keittiöihin. Saatavilla erillisenä X1-mallina ja kaikkiin järjestelmiin sopivana XH-mallina (sisäänrakennettuna X1, X2, X3 ja X4). Molemmilla voidaan ohjata myös energiatehokkaita tasavirtamoottoreita (EC). UUTUUS Q3/ vissa Saata 263 260 www.lapetek.com X2 Huippuimuri imee keittiöstä ja kosteista tiloista. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa sekä keittiön että osa perusilmanvaihdosta tapahtuu saman huippuimurin kautta. X3 Aikaohjattu sulkuläppä, ei huippuimurin ohjausta. Kyseessä useimmiten kerrostalo, jossa yhteinen huippuimuri tai painovoimainen ilmanpoisto. X4 IV-laite tai LTO-kone imee keittiöstä ja muista tiloista. Kyseessä useimmiten talo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että perusilmanvaihto tapahtuu saman IV-laitteen kautta. AC EC Q3/ 263 260 2015 35 120 46 Huippuimuri imee vain keittiöstä. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa keittiön kärynpoisto tapahtuu oman huippuimurin kautta. vissa Saata 480 500 X1 UUTUUS 2015 8201270 Jatkohormi 960 mm, 164 / 204 € (alv 0 / 24%) 8201270 480 35 120 600 500 900 LAPETEK CLASSIC-XH 60 LAPETEK CLASSIC-XH 90 Tuotenumero: 5516X1 (rst, 60 cm) | Suositushinta: 756 / 938 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5517X1 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 795 / 986 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5516XH (rst, 60 cm) | Suositushinta: 900 / 1116 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5517XH (rst, 90 cm) | Suositushinta: 938 / 1164 € (alv 0 / 24%) Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 47 Seinämallit | Falmec Prisma FALMEC PRISMA Seinämallit | 85 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: Min. 186 cm (ilman RST-hormia) Hormin kanssa: 229-264 cm (lisävaruste) - aktiivihiiltä käyttäessä 239-264 cm Väri: Valkoinen / Musta Max. imuteho: 500 m3/h (intensiivi 750 m3/h) Max. äänitaso: 60 dB(A) (intensiivi 69 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W ja yleisvalo 2 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 53 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk VEISTOKSELLISTA KAUNEUTTA Palkittua muotoilua, graafisia linjoja, tyyliä ja näyttävyyttä. Prisma on kuin veistos seinällä, joka tuo keittiöön huomiota herättävän yksityiskohdan ja omaleimaisen ilmeen. Karkaistu musta tai valkoinen lasi yhdistettynä ruostumattomaan teräkseen antaa tuulettimelle kauniin ja hillityn ilmeen. Lisätarvikkeet: 4059 1991 Hormisetti 400-780 mm, 189 / 235 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen M INT Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta A SEINÄMALLIT OMALLA MOOTTORILLA Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Energiatehokkuusluokka 350 UUTUUS 4291209 200 400 440 429 453 700 860 FALMEC PRISMA 85 Tuotenumero: 801306 (valkoinen, 85 cm) | Suositushinta: 1215 / 1507 € (alv 0 / 24% Tuotenumero: 801307 (musta, 85 cm) | Suositushinta: 1215 / 1507 € (alv 0 / 24%) 48 www.lapetek.com www.lapetek.com 49 Seinämallit | Falmec Prestige FALMEC PRESTIGE Seinämallit | 65 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 214 - 257 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 224 -257 cm Väri: RST/musta lasi / RST/valkoinen lasi Max. imuteho: 490 m3/h (intensiivi 680 m3/h) Max. äänitaso: 64 dB (A) (intensiivi 70 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W sekä led-nauha yleisvalo Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 60 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 1991 Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen KORUMAISEN KAUNIS JA KÄYTÄNNÖLLINEN Näyttävä ulkonäkö ja kauniit led-valaisimet yhdistettynä tehokkaaseen tuuletukseen tekevät Prestige-mallista upean kokonaisuuden. Muotoilu leikittelee valon ja lasin vuorovaikutuksella. M INT Kaunis lasikupu on helposti irrotettavissa ja puhdistettavissa. Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka 200 UUTUUS 645 1065 215 190 455 410 654 FALMEC PRESTIGE 65 Tuotenumero: 801020 (valkoinen, 65 cm) | Suositushinta: 2089 / 2591 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801021 (musta, 65 cm) | Suositushinta: 2089 / 2591 € (alv 0 / 24%) 50 www.lapetek.com www.lapetek.com 51 Seinämallit | Falmec Flipper Seinämallit | Falmec Quasar FALMEC FLIPPER FALMEC QUASAR Seinämallit | 85 Seinämallit | 90 ESTEETTINEN JA AINUTLAATUINEN Suoraviivaista linjakkuuttta ja esteettistä tyyliä edustava Flipper on yksinkertainen ja helppokäyttöinen tuuletin. Tuuletin on saatavilla useassa eri värissä ja näin luo helposti omaleimaisen ilmeen keittiöön. Teräksinen käyttöpaneeli korostaa selkeää vaikutelmaa ja tyylikäs graafinen muotoilu sopii monenlaisiin keittiöihin. TEKNISET TIEDOT TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: Min. 196 cm (ilman RST hormia) Hormin kanssa: 236-271 cm (lisävaruste) - aktiivihiiltä käyttäessä 246-271 cm Väri: Valkoinen / Hiekanharmaa / Satiininmusta Max. imuteho: 500 m3/h (intensiivi 750 m3/h) Max. äänitaso: 60 dB(A) (intensiivi 69 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 52 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: Min. 202 cm (ilman RST-hormia) Hormin kanssa: 244-280 cm (lisävaruste) - aktiivihiiltä käyttäessä 254-280 cm Väri: RST / valkoinen lasi tai RST / musta lasi Max. imuteho: 500 m3/h (intensiivi 750 m3/h) Max. äänitaso: 60 dB(A) (intensiivi 69 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 3 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 52 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4059 1991 Hormisetti 400-780 mm, 189 / 235 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) Lisätarvikkeet: 4059 1991 Hormisetti 400-780 mm, 189 / 235 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen - sisältyy ensitoimitukseen M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta A UUTUUS Quasar on tyylipuhdas ratkaisu moderniin keittiöön, jossa se omalla ilmeellään tukee puhtaita muotoja. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka 350 200 200 UUTUUS 362 400 10251375 940 1290 510 462 400 715 595 850 FALMEC FLIPPER 85 www.lapetek.com Yksinkertaisen kaunis ja elegantti liesituuletin. Suorat linjat korostavat entisestään tuulettimen muotoa ja jatkavat sen eleetöntä tyyliä. Energiatehokkuusluokka 350 52 VÄHÄELEISTÄ TYYLIKKYYTTÄ 900 Tuotenumero: 801245 (valkoinen, 85 cm) | Suositushinta: 875 / 1085 € (alv 0 / 24%) FALMEC QUASAR 90 Tuotenumero: 801247 (hiekanharmaa, 85 cm) | Suositushinta: 937 / 1162 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801063 (valkoinen, 90 cm) | Suositushinta: 1189 / 1475 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801251 (satiininmusta, 85 cm) | Suositushinta: 841 / 1043 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801064 (musta, 90 cm) | Suositushinta: 1132 / 1404 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 53 Seinämallit | Mirabilia-sarja | Falmec Pharo FALMEC PHARO Seinämalli | 67 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 226 - 261 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 236 - 261 cm Jatkohormin kanssa: Max. 317 cm Väri: RST / lasi Max. imuteho: 490 m3/h (intensiivi 680 m3/h) Max. äänitaso: 64 dB (A) (intensiivi 70 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W sekä 3 x 1,2 W yleisvalo Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 60 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk TRENDITIETOISEN VALINTA Falmec Mirabilia -mallisto on taidon näyte lasin, teräksen ja valon yhdistämisestä. Saatavana on useita näyttäviä lasivaihtoehtoja. Pharo on rauhallinen valkoinen lasikupu, jonka taustalle syttyy kaunis tunnelmavalaistus. Erinomainen imuteho ja tehokas led-työvalaistus. Lisätarvikkeet: 4061 1991 Jatkohormi 960 mm, 175 / 217 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka 160 215 215 7201105 360 360 460 670 FALMEC PHARO 67 Tuotenumero: 801220 (rst/lasi, 67 cm) | Suositushinta: 1307 / 1621 € (alv 0 / 24%) 54 www.lapetek.com www.lapetek.com 55 Seinämallit | Mirabilia-sarja | Falmec Elektra Seinämallit | Mirabilia-sarja | Falmec Manhattan FALMEC ELEKTRA FALMEC MANHATTAN Seinämalli | 67 Seinämalli | 67 TRENDITIETOISEN VALINTA Falmec Mirabilia -mallisto on taidon näyte lasin, teräksen ja valon yhdistämisestä. Saatavana on useita näyttäviä lasivaihtoehtoja. Elektran lasissa musta ja valkoinen muodostavat tyylikkään aaltoilevan kokonaisuuden. Taustalle syttyy tunnelmavalaistus. Erinomainen imuteho ja tehokas led-työvalaistus. TEKNISET TIEDOT TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 226 - 261 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 236 - 261 cm Jatkohormin kanssa: Max. 317 cm Väri: RST / lasi Max. imuteho: 490 m3/h (intensiivi 680 m3/h) Max. äänitaso: 64 dB (A) (intensiivi 70 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W sekä 3 x 1,2 W yleisvalo Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 60 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 226 - 261 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 236 - 261 cm Jatkohormin kanssa: Max. 317 cm Väri: RST / lasi Max. imuteho: 490 m3/h (intensiivi 680 m3/h) Max. äänitaso: 64 dB (A) (intensiivi 70 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 1,2 W sekä 3 x 1,2 W yleisvalo Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 60 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4061 1991 Jatkohormi 960 mm, 175 / 217 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) Lisätarvikkeet: 4061 1991 Jatkohormi 960 mm, 175 / 217 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen - sisältyy ensitoimitukseen M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Falmec Mirabilia -mallisto on taidon näyte lasin, teräksen ja valon yhdistämisestä. Saatavana on useita näyttäviä lasivaihtoehtoja. Manhattan on esimerkiksi city-ihmisen valinta näyttävällä kaupunkisilhuetilla, jonka taustalle syttyy miellyttävä tunnelmavalaistus. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka 160 TRENDITIETOISEN VALINTA Energiatehokkuusluokka 160 215 215 215 7201105 7201105 360 56 www.lapetek.com 360 360 360 460 215 670 460 670 FALMEC ELEKTRA 67 FALMEC MANHATTAN 67 Tuotenumero: 801221 (rst/lasi, 67 cm) | Suositushinta: 1307 / 1621 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801197 (rst/lasi, 67 cm) | Suositushinta: 1307 / 1621 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 57 Seinämallit | Falmec Polar Seinämallit | Falmec Lumen FALMEC POLAR FALMEC LUMEN Seinämallit | 35 Seinämallit | 60 | 90 TEKNISET TIEDOT TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: Min. 243 cm - aktiivihiiltä käytettäessä min. 258 cm Väri: RST / Valkoinen Max. imuteho: 490 m3/h (intensiivi 710 m3/h) Max. äänitaso: 62 dB(A) (intensiivi 69 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 3 x 1,2 W / rst ja 4 x 1,2 W / valkoinen Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 60 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 212 - 259 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 222 - 259 cm Jatkohormin kanssa: Max. 305 cm Väri:RST Max. imuteho: 470 m3/h (intensiivi 670 m3/h) Max. äänitaso: 64 dB(A) (intensiivi 71 dB(A)) Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: 1 x 13 W (60 cm) / 1 x 21 W (90 cm) Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 63 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 1991 Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen TYYLIKKYYTTÄ, KOMPAKTIA MUOTOILUA LAATUA. MODERNIA MUOTOILUA. Laadukas teräs yhdistettynä tyylikkääseen muotoiluun ja tehokkaaseen käryjen poistoon tekevät liesikuvusta keittiön keskipisteen. Falmec Lumen on moderni klassikko, jossa valaistu etulista antaa kuvulle omaleimaisen ilmeen. Tyylikäs suoralinjainen liesituuletin on varustettu näyttävällä valolistalla. Viimeistelty muotoilu ja teräs yhdistettynä erinomaiseen toiminnallisuuteen ovat tehneet tästä tuulettimesta varmalla maulla valitsevien pettämättömän suosikin. Käytettäessä aktiivihiilisuodatinta puhalletaan paluuilma kuvun yläosassa olevan aukon läpi takaisin huonetilaan. Minimi huonekorkeus on tällöin 258 cm. Falmec Polar on saatavissa sekä seinä- että saarekemallina. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Lisätarvikkeet: 4051 1990 Jatkohormi 960 mm, 164 / 204 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka Energiatehokkuusluokka 263 5501020 260 260 263 5501020 520 40 520 40 480 600 900 480 FALMEC LUMEN 60 JA 90 FALMEC POLAR 35 FALMEC POLAR 35 Tuotenumero: 801283 (valkoinen) | Suositushinta: 995 / 1234 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801285 (rst) | Suositushinta: 955 / 1185 € (alv 0 / 24%) 58 www.lapetek.com Tuotenumero: 801286 (rst, 60 cm) | Suositushinta: 849 / 1053 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801287 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 901 / 1118 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 59 Seinämallit | Lapetek Danna Seinämallit | Lapetek Danna LAPETEK DANNA Seinäkemallit | 60 | 90 TEKNISET TIEDOT TERÄKSEN VOIMAA JA LASIN HERKKÄÄ TYYLIKKYYTTÄ Uudistettu A -energiatehokkuusluokan malli, Lapetek Danna on muotoilultaan ajaton. Mustana tai valkoisena saatavan lasin viileä herkkyys antaa sille kauniin uudenlaisen ilmeen. Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Dannasta erinomaisen valinnan. UUTUUS 3 18 6051130 Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 215 - 268 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 228 - 268 cm Jatkohormin kanssa: Max. 315 cm Väri: RST / musta etulasi RST / valkoinen etulasi Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 412060 Jatkohormi 1000 mm, 158 / 196 € (alv 0 / 24%) - korvaa alahormin 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. A Energiatehokkuusluokka UUTUUS 25 9 3 18 6051130 530 25 9 530 60 60 485 60 www.lapetek.com 900 600 485 LAPETEK DANNA 60 LAPETEK DANNA 90 Tuotenumero: 52064 (rst/musta etulasi 60 cm) | Suositushinta: 461 / 572 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52074 (rst/musta etulasi 90 cm) | Suositushinta: 558 / 692 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52065 (rst/valkoinen etulasi 60 cm) | Suositushinta: 461 / 572 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52075 (rst/valkoinen etulasi 90 cm) | Suositushinta: 558 / 692 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 61 Seinämallit | Lapetek Texa Seinämallit | Lapetek Jona LAPETEK TEXA LAPETEK JONA Seinämallit | 60 | 90 Seinämallit | 60 | 90 AJATONTA TERÄKSISTÄ TYYLIÄ Texa on LAPETEK-sarjan uudistettu A-energiatehokkuusluokan malli, jonka muotokieli mukailee sekä perinteisen että modernimman ilmeen tyyliä. Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Texasta erinomaisen valinnan. TEKNISET TIEDOT TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 219 - 272 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 232 - 272 cm Jatkohormin kanssa: Max. 319 cm Väri: RST / valkoinen Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 412060 Jatkohormi 1000 mm, rst, 158 / 196 € (alv 0 / 24%)Korvaa alahormin 412065 Jatkohormi 1000 mm, valkoinen, 169 / 210 € ( alv 0 / 24%), Korvaa alahormin 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24%) Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 215 - 268 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 228 - 268 cm Jatkohormin kanssa: Max. 315 cm Väri: RST / valkoinen Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 412060 Jatkohormi 1000 mm, rst, 158 / 196 € (alv 0 / 24%)Korvaa alahormin 412065 Jatkohormi 1000 mm, valkoinen, 169 / 210 € ( alv 0 / 24%) Korvaa alahormin 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24%) M INT FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. 31 8 6451170 LAPETEK-sarjan uudistettu A -energiatehokkuusluokan tyylikäs suoraviivainen ilme on aina yhtä ajatonta. Muotoilu sopii hyvin yhteen kaikenlaisten keittiöiden kanssa. 60 cm malli on saatavilla myös valkoisena. Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. A UUTUUS LINJAKASTA AJATTOMUUTTA Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla 25 9 Energiatehokkuusluokka UUTUUS 31 8 6451170 530 40 100 259 Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Jonasta erinomaisen valinnan. UUTUUS 6051130 530 Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. A Energiatehokkuusluokka UUTUUS 25 9 31 8 6051130 530 259 530 60 60 40 100 900 600 900 600 318 M INT 485 485 485 485 LAPETEK TEXA 60 LAPETEK TEXA 90 LAPETEK JONA 60 LAPETEK JONA 90 Tuotenumero: 52010 (rst, 60 cm) | Suositushinta: 421 / 523 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52020 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 457 / 567 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52030 (rst, 60 cm) | Suositushinta: 450 / 558 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52035 (valkoinen, 60 cm) | Suositushinta: 450 / 558 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52040 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 495 / 614 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52015 (valkoinen, 60 cm) | Suositushinta: 421 / 523 € (alv 0 / 24%) 62 www.lapetek.com www.lapetek.com 63 Seinämallit | Lapetek Cara Seinämallit | Lapetek Fara LAPETEK CARA LAPETEK FARA Seinämallit | 60 | 90 Seinämallit | 60 | 90 TEKNISET TIEDOT TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 214 - 265 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 227 - 265 cm Jatkohormin kanssa: Max. 312 cm Väri: RST / Lasi Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 412060 Jatkohormi 1000 mm, rst, 158 / 196 € (alv 0 / 24%)Korvaa alahormin 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24%) Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 21 5 - 266 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 228 - 266 cm Jatkohormin kanssa: Max. 313 cm Väri: RST / Lasi Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 412060 Jatkohormi 1000 mm, rst, 158 / 196 € (alv 0 / 24%)Korvaa alahormin 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24%) AJATTOMAN YKSINKERTAISTA ELEGANSSIA TEHOKASTA TYYLIKKYYTTÄ Uudistetun A -energiatehokkuusluokan Lapetek Caran yksinkertaisen kaunis muotokieli yhdessä hienostuneen lasin kanssa tekee siitä ajattoman keittiön keskipisteen. Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Carasta erinomaisen valinnan. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. A UUTUUS 318 5921102 Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Energiatehokkuusluokka UUTUUS 259 5921102 512 Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Farasta erinomaisen valinnan. UUTUUS 259 500 490 600 31 8 5851110 512 50 50 490 8 31 LAPETEK-sarjan uudistettu, A -energiatehokkuusluokan Fara sulautuu näyttävästi keittiön ruuanlaiton keskipisteeksi. Pelkistetty suora lasi ja korkatasoinen teräs luovat tyylikkään yhdistelmän. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. A Energiatehokkuusluokka UUTUUS 259 5851110 530 42 500 900 500 318 2 59 530 42 420 500 500 600 420 500 900 LAPETEK CARA 60 LAPETEK CARA 90 LAPETEK FARA 60 LAPETEK FARA 90 Tuotenumero: 52120 (rst/lasi, 90 cm) | Suositushinta: 426 / 529 € (alv 0 / 24%. alv) Tuotenumero : 52130 (rst/lasi, 90 cm) | Suositushinta: 437 / 542 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52080 (rst/lasi 60 cm) | Suositushinta: 422 / 524 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52090 (rst/lasi, 90 cm) | Suositushinta: 433 / 537 € (alv 0 / 24%) 64 www.lapetek.com www.lapetek.com 65 Seinämallit | Lapetek Velos Seinämallit | Lapetek Oxna LAPETEK VELOS Seinämallit | 60 | 90 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 231 - 277 cm (aktiivihiiltä käytettäessä 241 - 277 cm) Jatkohormin kanssa: Max. 329 cm Väri: Valkoinen lasi Max. imuteho: 588 m3/h (intensiivi 725 m3/h) Max. äänitaso: 60 dB(A) (intensiivi 65 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 2 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 45 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 412065 Jatkohormi 1000 mm, valkoinen, 169 / 210 € (alv 0 / 24%) Korvaa alahormin 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24%) UUTUUS NÄYTTÄVÄÄ TAITEELLISTA TYYLIKKYYTTÄ TEHOKAS JA TYYLIKÄS Uudistettu A-energiatehokkuusluokan malli Lapetek Velos imee tehokkaasti käryjä sekä kuvun alapinnassa olevien suodattimien kautta että kuvun etureunasta. Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Veloksesta erinomaisen valinnan. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. UUTUUS 318 9641414 Energiatehokkuusluokka UUTUUS 318 259 350 440 9641414 259 350 440 523 523 494 494 900 600 LAPETEK VELOS 60 Tuotenumero: 52155 (valk. lasi, 60 cm) | Suositushinta: 762 / 901 € (alv 0 / 24%) 66 www.lapetek.com Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Oxnasta erinomaisen valinnan. Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. A LAPETEK OXNA Uudistettu Lapetek Oxna on rohkean tyylitaiturin valinta. Taidokas muotoilu ja ylellinen mustan lasin loiste tekevät liesituulettimesta keittiön nähtävyyden. LAPETEK VELOS 90 Tuotenumero: 52165 (valk. lasi, 90 cm) | Suositushinta: 838 / 1040 € (alv 0 / 24%) TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Asennuspaikka: Sopii huonekorkeuteen: Jatkohormin kanssa: Väri: Max. imuteho: Max. äänitaso: Valojen tyyppi: Valaistus: Hormiliitoksen halkaisija: Rasvasuodatin: Min. asennuskorkeus: Takaiskuventtiili: Takuu: Oma moottori Seinälle 233 - 284 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 243 - 284 cm 326 cm RST / Musta lasi 500 m3/h (intensiivi 544 m3/h) 67 dB(A) (intensiivi 69 dB(A)) LED 2 x 2,5 W 125 mm / 150 mm Pestävä metalli 45 cm Sisältyy toimitukseen 24 kk Lisätarvikkeet: 412060 3002 Jatkohormi 1000 mm, rst, 158 / 196 (alv 0 / 24%) - korvaa alahormin Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24%) Seinämallit | 90 M Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla INT Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti korkeimmalle normaalinopeudelle. FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. 318 9881488 259 530 480 580 423 400 Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka 900 LAPETEK OXNA 90 Tuotenumero: 52114 (rst/lasi) Suositushinta: 653 / 810 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 67 Seinämallit | Lapetek GammaPlus Seinämallit | Lapetek Vaila LAPETEK GAMMAPLUS LAPETEK VAILA Seinämallit | 60 | 90 Seinämallit | 50 | 60 | 90 TYYLIKKYYTTÄ KOHTUUHINNALLA Lapetek GammaPlus on varma valinta perinteisempäänkin makuun. Edullinen ja pehmeälinjainen kodikkuutta henkivä liesituuletin poistaa käryt tehokkaasti tarjoten miellyttävän ruoanlaittohetken. TEKNISET TIEDOT TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 230 - 273 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 243 - 273 cm Jatkohormin kanssa: Max. 317 cm Väri:RST/valkoinen Max. imuteho: 396 m3/h Max. äänitaso: 58 dB (A) Valojen tyyppi: Halogeeni Valaistus: 2 x 20 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Seinälle Sopii huonekorkeuteen: 236 - 272 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 249 - 272 cm Jatkohormin kanssa: Max. 285 cm Väri:RST Max. imuteho: 436 m3/h Max. äänitaso: 66 dB (A) Valojen tyyppi: Halogeeni Valaistus: 2 x 20 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 3153 Jatkohormi 880 mm, rst Lisätarvikkeet: 3150 Jatkohormisetti 1120 mm, rst 3153V 211 / 262 € (alv 0 / 24%) Jatkohormi 880 mm, valkoinen, 3003 119 / 148 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 27 / 34 € (alv 0 / 24%) 3002 211 / 262 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 / 49 € (alv 0 / 24%) M Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla D Energiatehokkuusluokka PUHTAITA LINJOJA JA KLASSISTA VOIMAA Lapetek Vaila soveltuu klassisen ulkonäkönsä ansiosta kaikenlaisiin keittiöihin. Tyylikäs muotoilu ja edullinen hinta yhdistettynä sopivan tehokkaaseen moottoriin ovat tehneet siitä monen suosikin. Vaila on saatavana 60 ja 90 cm mallien lisäksi myös 50 cm levyisenä, jolloin se on kaunis ja toimiva valinta pienempäänkin tilaan. Miellyttävän ulkonäkönsä ansiosta GammaPlus on vuosien ajan ollut yksi markkinoiden suosituimmista liesikupumalleista. 235 185 235 440 440 290 290 380 500 600 380 500 185 250 8151165 M Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla D Energiatehokkuusluokka 183 250 8151165 595 190 900 485 183 595 190 30 500 / 600 30 900 485 LAPETEK GAMMAPLUS 60 LAPETEK GAMMAPLUS 90 LAPETEK VAILA 50 ja 60 LAPETEK VAILA 90 Tuotenumero: 3055 (rst, 60 cm) | Suositushinta: 334 / 415 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 3056 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 378 / 469 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 301160 (rst, 50 cm) | Suositushinta: 204 / 253 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 301360 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 217 / 270 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 3061 (valkoinen, 60 cm) | Suositushinta: 313 / 389 € (alv 0 / 24%) 68 www.lapetek.com Tuotenumero: 301260 (rst, 60 cm)| Suositushinta: 204 / 253 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 69 Saarekemallit | XH-liesikuvut | Lapetek Jona-V-XH LAPETEK JONA-V-X1/XH Saarekemallit | 90 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X1 - malli sopii vain X1 - järjestelmään XH - malli sopii X1, X2, X3, X4 - järjestelmiin Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 216 - 263 cm Jatkohormin kanssa: Max. 328 cm Väri:RST Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 160 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy X1 -malliin Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4053 ELEETÖN JA TYYLIPUHDAS Puhdasta ja eleetöntä tyyliä yhdistettynä ainutlaatuiseen X-hybrid tekniikkaan. Jona-V-XH on puhdaslinjainen tuuletin, joka ajattomalla muotoilullaan sopii kaikenlaisiin keittiöihin. Saatavilla erillisenä X1-mallina ja kaikkiin järjestelmiin sopivana XH-mallina (sisäänrakennettuna X1, X2, X3 ja X4). Molemmilla voidaan ohjata myös energiatehokkaita tasavirtamoottoreita (EC). Jatkohormi 1200 mm, 342 / 425 € (alv 0 / 24%) X1 Huippuimuri imee vain keittiöstä. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa keittiön kärynpoisto tapahtuu oman huippuimurin kautta. X2 Huippuimuri imee keittiöstä ja kosteista tiloista. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa sekä keittiön että osa perusilmanvaihdosta tapahtuu saman huippuimurin kautta. X3 Aikaohjattu sulkuläppä, ei huippuimurin ohjausta. Kyseessä useimmiten kerrostalo, jossa yhteinen huippuimuri tai painovoimainen ilmanpoisto. X4 IV-laite tai LTO-kone imee keittiöstä ja muista tiloista. Kyseessä on talo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että perusilmanvaihto tapahtuu saman IV-laitteen tai LTO-koneen kautta. AC EC 330 SAAREKEMALLIT HUIPPUIMURIOHJAUKSELLA UUTUUS vissa Saata Q3/ 2015 5851080 284 495 60 600 900 LAPETEK JONA-V-XH 90 Tuotenumero: 5525X1 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 984 / 1221 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5525XH (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1127 / 1398 € (alv 0 / 24%) 70 www.lapetek.com Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 71 Saarekemallit | XH-liesikuvut | Lapetek Classic-V-XH LAPETEK CLASSIC-V-X1/XH Saarekemallit | 90 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: X1 - malli sopii vain X1 - järjestelmään XH - malli sopii X1, X2, X3, X4 - järjestelmiin Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 230 - 286 cm Jatkohormin kanssa: Max. 346 cm Väri:RST Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 160 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy X1 -malliin Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 4053 X1 X2 Huippuimuri imee keittiöstä ja kosteista tiloista. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa sekä keittiön että osa perusilmanvaihdosta tapahtuu saman huippuimurin kautta. X3 Aikaohjattu sulkuläppä, ei huippuimurin ohjausta. Kyseessä useimmiten kerrostalo, jossa yhteinen huippuimuri tai painovoimainen ilmanpoisto. X4 IV-laite tai LTO-kone imee keittiöstä ja muista tiloista. Kyseessä on talo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että perusilmanvaihto tapahtuu saman IV-laitteen tai LTO-koneen kautta. AC EC SELKEÄ AJATON - X-HYBRID Selkeitä linjoja ja aikaa kestävää tyyliä yhdistettynä ainutlaatuiseen X-hybrid -tekniikkaan. Classic-V-XH sopii ajattomalla muotoilullaan kaikenlaisiin keittiöihin. Saatavilla erillisenä X1-mallina ja kaikkiin järjestelmiin sopivana XH-mallina (sisäänrakennettuna X1, X2, X3 ja X4). Molemmilla voidaan ohjata myös energiatehokkaita tasavirtamoottoreita (EC). UUTUUS Q3/ vissa Saata Jatkohormi 1200 mm, 342 / 425 € (alv 0 / 24%) Huippuimuri imee vain keittiöstä. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa keittiön kärynpoisto tapahtuu oman huippuimurin kautta. 2015 LAPETEK CLASSIC-V-XH 90 Tuotenumero: 5518X1 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1075 / 1333 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5518XH (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1218 / 1510 € (alv 0 / 24%) 72 www.lapetek.com Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. www.lapetek.com 73 Saarekemallit | XH-liesikuvut | Lapetek Stellanova -XH-mallisto Seinämallit | XH-liesikuvut | Lapetek Stellanova-XH-mallisto LAPETEK STELLANOVA XH-MALLISTO Saarekemallit | 85 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: XH - malli sopii X1, X2, X3, X4 - järjestelmiin Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 251 - 286 cm Jatkohormin kanssa: Max. 346 cm Väri: RST / lasi Max. imuteho: Riippuu huippuimurista Max. äänitaso: Riippuu huippuimurista Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 1,2 W sekä 4 x 1,2 W yleisvalo Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 160 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: TRENDITIETOISEN VALINTA Lapetek StellaNova -mallisto on taidonnäyte lasin, teräksen ja valon yhdistämisestä. Saatavana on useita näyttäviä lasivaihtoehtoja, joiden taustalle saa sytytettyä tunnelmavalaistuksen. Eri ilmastointijärjestelmien vaatimat toiminnot on rakennettu yhteen ja samaan tuotteeseen. Voidaan asentaa seuraaviin versiohin X1, X2, X3, X4. 4063 Jatkohormi 1200 mm, 342 / 425 € (alv 0 / 24%) 51100 Takaiskuventtiili, 38 / 48 € (alv 0 / 24%) Suositellaan X1-asetuksen yhteydessä X1 Huippuimuri imee vain keittiöstä. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa keittiön kärynpoisto tapahtuu oman huippuimurin kautta. X2 Huippuimuri imee keittiöstä ja kosteista tiloista. Kyseessä useimmiten omakoti- tai rivitalo, jossa sekä keittiön että osa perusilmanvaihdosta tapahtuu saman huippuimurin kautta. X3 Aikaohjattu sulkuläppä, ei huippuimurin ohjausta. Kyseessä useimmiten kerrostalo, jossa yhteinen huippuimuri tai painovoimainen ilmanpoisto. X4 IV-laite tai LTO-kone imee keittiöstä ja muista tiloista. Kyseessä on talo, jossa sekä keittiön kärynpoisto että perusilmanvaihto tapahtuu saman IV-laitteen tai LTO-koneen kautta. AC 3202 9601310 94 360 360 460 LAPETEK METIS-V-XH 85 LAPETEK CITY-V-XH 85 LAPETEK SINOPE-V-XH 85 Tuotenumero: 5531XH (rst/lasi 85 cm) | Suositushinta: 2270 / 2815 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5532XH (rst/lasi, 85 cm) | Suositushinta: 2270 / 2815 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 5530XH (rst/lasi, 85 cm) | Suositushinta: 2270 / 2815 € (alv 0 / 24%) 74 www.lapetek.com Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. Huom! Katso tarkemmat tuotetiedot ja yhteensopivuudet kotisivuiltamme. 850 www.lapetek.com 75 Saarakemallit | Falmec Polar-V FALMEC POLAR-V Saarekemallit | 35 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Asennuspaikka: Sopii huonekorkeuteen: Väri: Max. imuteho: Max. äänitaso: Valojen tyyppi: Valaistus: Hormiliitoksen halkaisija: Rasvasuodatin: Min. asennuskorkeus: Takaiskuventtiili: Takuu: Oma moottori Saarekkeeseen 232 - 274 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 245 - 274 cm RST / Valkoinen 490 m3/h (intensiivi 710 m3/h) 62 dB (A) (intensiivi 69 dB (A)) LED 3 x 1,2 W / rst ja 4 x 1,2 W / valkoinen 125 mm / 150 mm Pestävä metalli 60 cm Sisältyy toimitukseen 24 kk Lisätarvikkeet: 1991 Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen MODERNIA. KOMPAKTIA MUOTOILUA. Korkeatasoinen teräs tai puhdas valkoinen yhdistettynä tyylikkääseen muotoiluun ja tehokkaaseen käryjenpoistoon tekevät liesikuvusta keittiön keskipisteen. Täydellisen pyöreä Falmec Polar on värivaihtojen lisäksi saatavissa sekä seinä- että saarekemallina. Pienen halkaisijansa ansiosta saarekemallia voidaan käyttää myös seinän vieressä silloin kun hormi tulee katosta. M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta B Energiatehokkuusluokka SAAREKEMALLIT OMALLA MOOTTORILLA FALMEC POLAR-V 35 Tuotenumero: 801282 (valkoinen) | Suositushinta: 1182 / 1466 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801284 (rst) | Suositushinta: 1243 / 1542 € (alv 0 / 24%) 76 www.lapetek.com www.lapetek.com 77 Saarekemallit | Falmec Lumen-V FALMEC LUMEN-V Saarekemallit | 90 | 175 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: oma moottori Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 220 - 275 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 233 - 275 cm Jatkohormin kanssa: Max. 335 cm Väri:RST Max. imuteho: 470 m3/h (intensiivi 670 m3/h) Max. äänitaso: 64 dB(A) (intensiivi 71 dB(A)) Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: 2 x 21 W (90 cm) / 4 x 21 W ( 175 cm) Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 63 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk new image: Lumen Lisätarvikkeet: LAATUA. LOISTAVAA MUOTOILUA. Tyylikäs suoralinjanen liesituuletin näyttävällä valolistalla. Falmec Lumen on moderni klassikko, jossa valaistu etulista antaa kuvulle omaleimaisen ilmeen. Viimeistelty muotoilu ja teräs yhdistettynä erinomaiseen toiminnallisuuteen ovat tehneet tästä tuulettimesta varmalla maulla valitsevien pettämättömän suosikin. 4053 1990 Jatkohormi 1200 mm, 342 / 425 € (alv 0 / 24%) Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen 4064 Lumen 175 jatkokannakkeet 133 / 165 (alv 0 / 24%) M INT Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta C Energiatehokkuusluokka UUTUUS 320 260 6701222 600 50 290 HUOM! Kytkinpaneeli on molemmilla puolilla kupuosaa, joten kupu voidaan asentaa oikea tai vasenkätiseksi 78 www.lapetek.com 1750 600 FALMEC LUMEN-V 90 FALMEC LUMEN-V 175 Tuotenumero: 801288 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 1379 / 1710 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 801312 (rst, 175 cm) | Suositushinta: 1971 / 2445 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 79 Saarekemallit | Lapetek Jona-V LAPETEK JONA-V Saarekemallit | 90 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 213 - 263 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 226 - 263 cm Jatkohormin kanssa: Max. 380 cm Väri:RST Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 412070 MODERNIA LINJAKKUUTTA Lapetek Jona-V:n tuuletusta ohjataan tyylikkäästä elektronisesta kytkinpaneelista. Työvalaistuksena ovat tehokkaat ledit. Jona on saatavana myös seinämallina 60 cm (valkoinen ja rst) ja 90 cm (rst). Jatkohormisetti 2200 mm, rst, 452 /561 € (alv 0 / 24%) - korvaa molemmat vakiohormit 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) M INT FRESH Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Jona-V:stä erinomaisen valinnan. Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. B Energiatehokkuusluokka UUTUUS LAPETEK JONA-V 90 Tuotenumero: 52050 (rst, 90 cm) | Suositushinta: 960 / 1191 € (alv 0 / 24%) 80 www.lapetek.com www.lapetek.com 81 81 Saarekemallit | Lapetek Cara-V Saarekemallit | Lapetek Fara-V LAPETEK CARA-V LAPETEK FARA-V Saarekemallit | 90 Saarekemallit | 90 AISTIKKAAN PEHMEÄLINJAINEN KAUNOTAR LAPETEK-sarjan uudistetussa Cara-V:ssä on yhdistetty lasi ja teräs sulavasti toisiinsa. Lasin kaareva muoto pehmentää liesituulettimen linjoja samalla auttaen käryjen kerääntymisessa kuvun alle. Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Cara-V:stä erinomaisen valinnan. TEKNISET TIEDOT TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 210 - 261 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 223 - 261 cm Jatkohormin kanssa: Max. 379 cm Väri: RST / Lasi Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Saarekkeeseen Sopii huonekorkeuteen: 213 - 263 cm - aktiivihiiltä käytettäessä 226 - 263 cm Jatkohormin kanssa: Max. 380 cm Väri: RST / Lasi Max. imuteho: 564 m3/h (intensiivi 679 m3/h) Max. äänitaso: 63 dB(A) (intensiivi 68 dB(A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: 4 x 2,5 W Hormiliitoksen halkaisija: 125 mm / 150 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Min. asennuskorkeus: 65 cm Takaiskuventtiili: Sisältyy toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: Lisätarvikkeet: 412070 Jatkohormisetti 2200 mm, rst, 452 /561 € 412070 3002 (alv 0/24%) korvaa molemmat vakiohormit Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) - korvaa molemmat vakiohormit 3002 Aktiivihiilisuodatin, 39 /49 € (alv 0 / 24%) M INT FRESH Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. B AJATTOMAN YKSINKERTAISTA ELEGANSSIA Lapetek Faran yksinkertaisen kaunis muotokieli yhdessä hienostuneen lasin kanssa tekee siitä ajattoman keittiön keskipisteen. Ylivoimainen hinta-laatusuhde ja erittäin monipuoliset käyttöominaisuudet tekevät Lapetek Fara-V:stä erinomaisen valinnan. M Liesikupu omalla hormilla ja moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 10 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. INT FRESH Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin. 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta. B Energiatehokkuusluokka UUTUUS Jatkohormisetti 2200 mm, rst, 452 /561 € (alv 0/24%) Energiatehokkuusluokka UUTUUS 330 5801075 284 500 50 470 600 82 www.lapetek.com 500 900 LAPETEK CARA-V 90 LAPETEK FARA-V 90 Tuotenumero: 52140 (rst/lasi, 90 cm) | Suositushinta: 823 / 1021 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero: 52100 (rst/lasi, 90 cm) | Suositushinta: 813 / 1009 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 83 Kattomallit | Falmec Eclisse FALMEC ECLISSE Kattomallit | 125 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Kuvun leveys : 125 cm Asennuspaikka:Kattoon Väri:Valkoinen Max. imuteho: 630 m3/h (intensiivi 880 m3/h) Slim: 580 m3/h (intensiivi 680 m3/h) Max. äänitaso: 65 dB (A) (intensiivi 69 dB (A)) Slim: 66 dB (A) (intensiivi 69 dB (A)) Valojen tyyppi: LED Valaistus: led-nauha Hormiliitoksen halkaisija: 150 mm Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Kaukosäädin: Sisältyy toimitukseen Rasvasuodatin: Pestävä metalli Takuu: 24 kk M KATTOTUULETTIMISTA KAUNEIN INT Markkinoiden tyylikkäin kattoon upotettava liesituuletin, jossa on kaunis led-valaistus. Käynnistettäessä tuuletin laskeutuu hieman alaspäin ja suljettaessa asettuu tyylikkäästi katon tasaan. Raitisilmatoiminto käynnistää tuulettimen tasaisin välein minimiteholla parantaen huonetilan ilmanlaatua. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta 275 C Energiatehokkuusluokka D Energiatehokkuusluokka Slim-moottorilla 275 1202 150 KATTOMALLIT OMALLA MOOTTORILLA Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. FRESH Kattoon asennettava liesituuletin on erinomainen vaihtoehto saarekkeen päälle tai kun tilan esteetön avaruus halutaan säilyttää. UUTUUS Liesikupu omalla moottorilla 229 130 1250 Asennusaukon mitat 565 x 1218 mm FALMEC ECLISSE 120 522 376 1250 600 600 Slim-moottorilla Tuotenumero : 801256 (valkoinen, 120 cm, kiinteä moottori | Suositushinta: 3070 / 3807 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 801257 (valkoinen, 120 cm, Slim-moottori) | Suositushinta: 3182 / 3946 € (alv 0 / 24%) 84 www.lapetek.com www.lapetek.com 85 Kattomallit | Falmec Aura FALMEC AURA Kattomallit | 120 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori, aktiivihiilisuodatus, ei hormiliitäntää Asennuspaikka:Kattoon Väri: Valkoinen / valkoinen lasi Max. imuteho: 630 m3/h (intensiivi 880 m3/h) Max. äänitaso: 66 dB (A) (intensiivi 69 dB (A)) Valojen tyyppi: Led Valaistus: Led-nauha 25 W Kaukosäädin: Sisältyy toimitukseen Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Rasvasuodatin: Pestävä metalli Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: 810178Carbon.Zeo-aktiivihiilisuodatin, 202 / 251 € (alv 0 / 24%) - sisältyy ensitoimitukseen PUHTAAN RAIKASJA ELEETÖN KATTOTUULETIN Valkoista raikkautta ja suoria linjoja. Falmec Aura sulautuu hiljaisella eleettömyydellään huomaamattomasti katon kaunisteeksi. Tuuletinta ei tarvitse upottaa kattorakenteen sisään ja siksi se on yksinkertainen ja helppo asentaa. Kattoon asennettava liesituuletin on erinomainen vaihtoehto saarekkeen päälle tai kun tilan avaruus halutaan säilyttää. M Liesikupu omalla moottorilla INT Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. FRESH Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta UUTUUS 400 959 136 1200 719 462 FALMEC AURA 120 136 170 Tuotenumero : 801313 (rst/lasi 120) | Suositushinta: 2401 / 2978 € (alv 0 / 24%) 86 www.lapetek.com www.lapetek.com 87 Kattomallit | Falmec Nuvola FALMEC NUVOLA Kattomallit | 90 | 140 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Kattoon Väri:RST Max. imuteho: 630 m3/h (intensiivi 880 m3/h) Slim: 580 m3/h (intensiivi 680 m3/h) Max. äänitaso: 65 dB (A) (intensiivi 69 dB (A)) Slim: 66 dB (A) (intensiivi 69 dB (A)) Valojen tyyppi: Loisteputki Valaistus: 2 x 39 W (90 cm) / 2 x 59 W (140 cm) Kaukosäädin: Sisältyy toimitukseen Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Rasvasuodatin: Pestävä metalli Takuu: 24 kk M HUOMAAMATON TEHOTUULETIN INT Falmec Nuvola asettuu tyylikkäästi katon tasaan. Saatavana tehokkaalla vakiomoottorilla tai erikoismatalalla Slim-moottorilla. Kattoon asennettava liesituuletin on erinomainen vaihtoehto saarekkeen päälle tai kun tilan avaruus halutaan säilyttää. Liesikupu omalla moottorilla Intensiivitoiminto toimii noin 7 min. ajan maksimiteholla ja palautuu sen jälkeen automaattisesti edeltävälle tasolle. Ajastettu sulkeminen sammuttaa liesikuvun automaattisesti noin 15 min. kuluttua, jolloin loputkin ruoanvalmistuksessa syntyneet käryt ovat poistuneet huonetilasta C Energiatehokkuusluokka D Energiatehokkuusluokka Slim-moottorilla UUTUUS 275 275 275 275 275 150 973 343 1358 540 540 1358 625 Slim-moottorilla www.lapetek.com 472 95 95 150 343 973 88 275 472 95 95 UUTUUS Slim-moottorilla FALMEC NUVOLA 90 FALMEC NUVOLA 140 Tuotenumero : 801132 (rst, 90 cm, kiinteä moottori) | Suositushinta: 1462 / 1813 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 801134 (rst, 140 cm, kiinteä moottori) | Suositushinta: 1777 / 2204 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 801293 (rst, 90 cm, Slim-moottori) | Suositushinta: 1573 / 1951 € (alv 0 / 24%) Tuotenumero : 801295 (rst, 140 cm, Slim-moottori) | Suositushinta: 1889 / 2343 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 89 Kattomallit | Lapetek Modul -sarja Kattomallit | Lapetek Modul -sarja KATTOON ASENNETTAVAT M INT D LAPETEK MODUL-B UUTUUS Vastaavasti isompaan tilaan tarvitaan samassa suhteessa useampia tuulettimia (Modul B) . Kaikkia tuulettimia ja valaisimia ohjataan saman kaukosäätimen avulla. Muista huomioida hormiston putkien halkaisijat ja riittävä korvausilman saanti. 90 www.lapetek.com 36 310 0 LAPETEK MODUL-A Tuotenumero: 75110 (valkoinen 36 cm) | Suositushinta: 808 / 1002 € (alv 0 / 24%) 130 TEKNISET TIEDOT Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Kattoon Väri:Valkoinen Max. imuteho: 600 m3/h Max. äänitaso: 60 dB(A) Valojen tyyppi: Led Valaistus: 4W Hormiliitoksen halkaisija: 120 mm Rasvasuodatin: Pestävä metalli Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: - katso viereinen sivu 26 5 120 Upotusaukon mitat: 340 x 340 mm 36 0 36 0 Min 30 max 100 LAPETEK MODUL-B D Modul -B Modul -B Tuotenumero: 75120 (valkoinen 36 cm) | Suositushinta: 700 / 868 € (alv 0 / 24%) nro: 7550 2 Modul -A 200 mm LAPETEK MODUL-L UUTUUS Min 30 Max 100 0 13 TEKNISET TIEDOT Asennuspaikka: Kattoon Väri:Valkoinen Valojen tyyppi: Led Valaistus: 4W Takuu: 24 kk 26 5 Upotusaukon mitat: Pelkkä valaisin, jolla samat ulkomitat kuin tuulettimilla. Ohjataan liesituulettimen kaukosäätimestä. 36 0 36 0 340 x 340 mm Modul -B Min 30 max 100 nro: 7550 2 Min 30 max 100 Lisävarusteet: 75501 2-osainen jakotukki hormeille | Suositushinta: 172/ 214 € (alv 0 / 24 %) 75502 3-osainen jakotukki hormeille | Suositushinta: 206/256 € (alv 0 / 24 %) 360 M INT 150 mm Modul -A Modulia voi myös käyttää yksittäisenä tuulettimena, jolloin se on markkinoiden pienikokoisin kattotuuletin. Modul-tuulettimia (Modul-A ja Modul-B) sekä Modul-L valaisimia voit liittää toisiinsa vieressä olevien esimerkkien mukaan: 340 x 340 mm 200 mm Modul -A LAPETEK MODUL-L Modul -B Tuotenumero: 75130 (valkoinen 36 cm) | Suositushinta: 472 / 586 € (alv 0 / 24%) www.lapetek.com 91 310 Modul-järjestelmä on helppo suunnitella. Yhden Modul-A/B -yksikön teho on 600 m³/h, joka riittää hormistosta riippuen noin 50-70 m³ kokoiseen tilaan, (esimerkiksi keittiö, jonka koko on Leveys x Pituus x Korkeus: 4 x 6 x 2,5 m). Upotusaukon mitat: nro 7550 1 Min 30 max 100 Lapetek Modul on liesituuletin- ja valaisinelementeistä koostuva järjestelmä. Modul-sarjan nerokkuus on siinä, että useita moottoreita voidaan yhdistää samaan järjestelmään, jolloin jokaiseen kohteeseen saadaan aikaiseksi sopivan tehoinen käryjen poisto. Yhtenäisen valaistuksen aikaansaamiseksi, kattoon upotetaan liesituulettimen kanssa samannäköisiä valaisimia (Modul-L) ja lopputulos on sekä ilmanvaihdon että valaistuksen kannalta optimaalinen. Modul -B 120 220 VÄHÄELEISYYTTÄ JA MODERNIA MUOTOILUA 5 220 Sopii järjestelmään: Oma moottori Asennuspaikka:Kattoon Väri:Valkoinen Max. imuteho: 600 m3/h Max. äänitaso: 60 dB(A) Valojen tyyppi: Led Valaistus: 4W Hormiliitoksen halkaisija: 120 mm Kytkintoiminnot: Vakiovarusteena kaukosäädin Rasvasuodatin: Pestävä metalli Takaiskuventtiili: Ei sisälly toimitukseen Takuu: 24 kk Lisätarvikkeet: - katso viereinen sivu 26 310 UUTUUS TEKNISET TIEDOT 220 LAPETEK MODUL-A 130 Liesikupujen tarvikkeet TARVIKKEET SEINÄMALLIEN JATKOHORMIT 3150: 3153: 3153V: 4051: 4057: 4059: 4061: 412060: 412065: hormisetti rst 1110 mm, seinä (Vaila) jatkohormi rst 880 mm, seinä (GammaPlus) jatkohormi valkoinen 880 mm, seinä (GammaPlus) jatkohormi rst 960 mm, seinä (Jona-XH, Classic-XH, Lumen) jatkohormi rst 960 mm, seinä (Lumina, Plane) hormisetti rst 400-780 mm, seinä (Move, Virgola Plus, Virgola-XH, Flipper/-XH, Prisma, Quasar) jatkohormi rst, 960 mm, seinä (Pharo, Elektra, Manhattan) jatkohormi rst 1000 mm, seinä (Danna, Texa, Jona, Cara, Fara, Oxna) jatkohormi valkoinen 1000 mm, seinä (Texa, Jona, Velos) SAAREKEMALLIEN JATKOHORMIT 4053: 4058: 4063: 412070: 810173: jatkohormi rst 1200 mm, saareke (Jona-V-XH, Classic-V-XH) jatkohormi rst 1200 mm, saareke (Lumina, Plane) jatkohormi rst 1200 mm, saareke (Metis-V, City-V, Sinope-V) hormisetti rst 2200 mm, saareke (Jona-V, Cara-V, Fara-V) vaijerit 2400 mm (Marilyn, Mare, Zephiro, Twister) “HIGH PERFORMANCE” PESTÄVÄ AKTIIVIHIILISUODATIN 810160: 810161: 810305: AKTIIVIHIILISUODATTIMET 1990: Virgola Plus, Lumen/-V 1991: Gruppo Incasso, Prisma, Prestige, Flipper, Quasar, Pharo, Elektra, Manhattan, Polar/-V 3002: Danna, Texa, Jona/-V, Cara/-V, Fara/-V, Velos, Oxna, GammaPlus 3003: Alva, Vaila Gruppo Incasso NRS® Plane NRS® Lumina NRS® CARBON.ZEO SUODATTIMET 810174: 810178: 810257: 810297: LAPETEK-MALLIEN KYTKINTOIMINNOT (MALLIT, JOISSA ON ELEKTRONINEN KYTKINPANEELI) Marilyn, Mare, Zephiro, Twister Aura Down Draft Move NÄYTTÖ ”RAITIS ILMA” –TOIMINTO P1: Kytkee valot päälle ja pois päältä. P2: Liesituulettimen ON / OFF –painike. Laite käynnistyy nopeudella 1. Jos painiketta painetaan 2 sekunnin ajan, liesituuletin sammuu. Jos liesituuletin on nopeudella 1, riittää liesikuvun sammuttamiseen lyhyt painallus. Liesituulettimen ollessa pois päältä, voidaan käynnistää ”raitis ilma” –toiminto painamalla P4 painiketta 2 sekunnin ajan. Toiminto käynnistää moottorin 1 tunnin välein 10 minuutiksi nopeudella 1. Kun moottori on päällä (10 min), näytössä liikkuu pyörivä kuvio. Kun toiminto on lepotilassa (50 min), näytössä on kirjain C. Painamalla P2 tai P3 painiketta liesituuletin käynnistyy normaalin tapaan. Painamalla painiketta P4 ”raitis ilma” –toiminto sammuu. Laskee moottorin nopeutta. 150 /22 0 70/90 810196: Suorakulmainen liitosputki 220 x 90 mm 00 810180: 12 150 /22 810191 : Pyöreä / suorakulmainen mutka Ø 150 / 220 x 90 mm Suorakulmainen putki 220 x 90 x 1200 mm 70/90 0 70/90 20 92 www.lapetek.com Osoittaa moottorin nopeuden sekä ajastimen tilan. P3: Liesituulettimen moottorin ON-painike. Lisää moottorin nopeutta. Perusnopeuden 3 jälkeen käynnistyy intensiiviteho. Intensiivitoiminnon ajan näyttö vilkkuu. 10 minuutin jälkeen toiminto palaa perusnopeudelle 3. 810177:Hormimuodon muunnin 220 x 90 --> Ø 150 mm 150/2 810189:Suorakulmainen pystymutka 220 x 90 mm N1: P4: 810187:Suorakulmainen vaakamutka 220 x 90 mm Ajastintoiminto sammuttaa valitun perusnopeuden (ei intensiiviteho) automaattisesti 15 minuutin kuluttua. Ajastin voidaan keskeyttää painamalla uudelleen painiketta P4. Kun ajastin on käynnissä, vilkkuu näytössä desimaalipilkku. RASVA-JA AKTIIVIHIILISUODATTIMEN PUHDISTUSTARPEEN OSOITIN Rasvasuodatin: Kun näytössä vilkkuu vuorotellen kirjain F ja valittu nopeus (esim. F ja 1), tulee rasvasuodattimet pestä. Rasvasuodattimet voi pestä astianpesukoneessa. Kun rasvasuodattimet on pesty, osoittimen voi nollata painamalla noin 5 sekunnin ajan painiketta P1, kunnes vilkkuminen päättyy. Aktiivihiilisuodatin: Kun näytössä vilkkuu vuorotellen kirjain A ja valittu nopeus (esim. A ja 1), tulee aktiivihiilisuodattimet vaihtaa. Kun aktiivihiilisuodattimet on vaihdettu, osoittimen voi nollata painamalla noin 5 sekunnin ajan painiketta P1, kunnes vilkkuminen päättyy www.lapetek.com 93 TAKAKANSI OY Lapetek AB Kankiraudantie 1 FI-00700 Helsinki Finland puhelin: + 358-9-2511 030 (keskus) puhelin/myynti: + 358-9-2511 0310 (vain jälleenmyyjät) fax: + 358-9-2511 0350 e-mail: lapetek@lapetek.fi www.lapetek.fi 94 www.lapetek.com
© Copyright 2026